697.

Alkaa voimat loppua. Kesä meni yllättävän hyvin, suurin vaikutus taisi olla sillä, ettei tarvinnut olla kaupungissa kovinkaan montaa viikkoa. Retkeillä olisin halunnut enemmän, mutta ehkä mä sitten vihdoin ensi vuonna uskallan reissata yksinkin. Olettaen että oon sillon vielä olemassa. Ehkä mä oon. En tiedä.

Vihaan itteeni. Ahdistaa se, et pitää pian palata taas kotiin. Alkaa tulla liian kylmää ja pimeetä mökkeilylle. Täl hetkellä tuntuu siltä et kuolisin mieluummin ku yrittäsin taas sopeutua sinne. Vitun kaupunki ja liian iloisia ihmisiä joka vitun paikassa kavereidensa kanssa muistuttamassa mua kaikesta siitä mitä mulla ei ole ollut enää pitkään aikaan. Ihmisiä menossa töihin, kouluun, tekemässä asioita joihin musta ei oo. Onnistumassa. Täällä ei oo tarvinnu miettiä sellasia, ku ei tarvii nähä ketään. Tai no nyt metsästäjät rupee pyöriin nurkissa mut ne on ihan ok. Täällä ei tarvii hävetä sitä et on tällänen epäonnistunut paska.

Konekin hajoo. Ois kiva kirjottaa enemmän, mut alkaa vituttaa vaan entistä enemmän ku näppis ei toimi. Kiva et multa viedään tää kirjottaminenki sitten, ei oo varaa nyt ostaa uutta mut ei tän vanhan paskankaan korjaamiseen enää rahaa kannata laittaa muutamaa euroo enempää. Et jos tulee blogihiljasuus ni johtuu vaan siitä ettei mulla oo konetta millä kirjottaa. Kännykällä näpyttelyä en todellakaan jaksa.