"Miten musta tuntuu, että sulla on jotain mielessä?"
"Ei oo"
"Musta tuntuu nyt hyvin vahvasti siltä"
"En mä pysty sanomaan sitä"
"No mihin se liittyy?"
"Viiltelyyn..."
"Etkö sä olekaan ollut ilman?"
"Oon"
"Mutta sun tekisi mieli viiltää vai?"
"Joo..."

Nimenomaan. En saanut vieläkään kerrottua sitä viiltelyjuttua mistä piti puhua, se jäänee elokuuhun. Mutta puhuttiin muuten taas viiltelystä ja yritettiin etsiä keinoja, joilla sitä viiltämisen halua voisi vastustaa.

 Kaksi terapiakertaa jäljellä, toisella niistä on kämppis mukana, joten sillon ei päästä käsittelemään mitään vaikeempia juttuja. Vikalla kerralla käydään jätskillä, sielläkään ei mitään kovin suuria varmaan puhella kun en mä julkisella paikalla uskalla, vaikka oonkin (vielä) onnistunut pitämään tunteet poissa aina, kun oon puhunut jostain vaikeemmista asioista. Tai ehkä se on jokin suojakeino, ehkä mä en ole vielä valmis käsittelemään niitä tunteita, joita puhuminen nostaa pintaan. Joka tapauksessa mä oon terapeutin luona ollessa melkeinpä tunteeton.

Ahdistaa. Enää tää ja seuraava viikko kämpillä, sen jälkeen muutto Turkuun ja sinne töihin. Terppa lupas soitella, mutta ei puhelimessa puhuminen ikinä voi olla yhtä tehokasta kuin tapaamiset. Jos nyt jaksaisin olla siellä kesäkuun, sen jälkeen muutto takaisin kämpille ja ehditään näkemään terpan kanssa kerta ennen sen kesälomaa.

Toisaalta pieni tauko terapiaan voi olla ihan hyväkin - en mä lakkaa terppaan luottamasta pienen tauon aikana, pystyn miettimään rauhassa mistä asioista haluan kertoa ja mistä en, plus saan rauhassa miettiä niitä asioita, mistä ollaan jo ehditty puhumaan.

Ette arvaakaan, kuinka paljon tekisi mieli viiltää. Mutta en mä voi.