Jos mulla ei olis koiraa, hakeutuisin osastolle ja aika äkkiä. Onneksi kämppis on nyt täällä, mutta pian se menee jo nukkumaan ja töihin, joten täytyis pärjätä itekseen.
Helvetti kun sen kesäryhmänkin pitää alkaa huomenna. Ennen olisin pelännyt, että terapeutti on kertonut mun huonosta voinnista vetäjille, nyt pelkään ettei, kun en kuitenkaan saa itse sanottua mitään. Terppa lupasi, että ne vetäjät on mukavia ja ihmeekseni tajuan luottavani sen sanaan. Mä yritän kertoa niille, en vaan tiedä mitä ne muka voi tehdä, kun ei mua voi heittää osastollekaan nyt, kun molemmat koirat on mun vastuulla ja kämppiksellä joskus 24 tunninkin työvuoroja. Päiväosastokin on kesän kiinni. Helvetti.
Taidan nostaa escitalopraamin takaisin kahteen pilleriin päivässä kuten lääkäri keväällä käski tehdä, en vaan sillon huomannut mitään vaikutusta joten en halunnut turhaan popsia kahta pilleriä yhden sijasta. Mutta ei se lääkekään auta nopeasti, eikä se välttämättä vaikuta mitenkään kuten ei viimeksikään.
Huomenna haen sen pirun abilifyn, maksoi mitä maksoi.
miten se on aina niin että kun olisi mahdollisuus ja tarve päästä sinne osastolle niin jotenkin elämäntilanne ei siihen yhtään sovi
VastaaPoista