201

"Onko sulla jotain mielessä, mistä haluaisit puhua?" 
PAM. Eihittotaastuokysymysvihaansitä.
"Viiltelystä, oon taas miettinyt sitä melkein joka päivä, vaikka oonkin ollut viikon ilman."

Mä tein sen! Ensimmäinen kerta, kun vastasin tuohon tuttuun kysymykseen kunnolla, ja vielä täysin vieraalle hoitajalle. Puhuttiin myös siitä, miksi mulla ei ole koskaan ollut polilla sairaanhoitajaa, jonka luona olisin käynyt:
"Kun mä tulin tänne, en oikeastaan pystynyt puhumaan näistä jutuista yhtään mitään, vastasin kaikkeen vaan emmätiiä ja sen takia päätettiin, että toimintaterapia on mulle paras vaihtoehto"

Ja tein sen uudestaan. Mä puhun nykyään. En häpeä, en pelkää, jännitän kyllä, mutta paskat siitä. Mä puhun, mä kerron rehellisesti miltä musta tuntuu ja saan apua. Ja joskus vielä paranen tästä kaikesta paskasta. Ihan varmasti paranen.

Muistan vieläkin sen tuskan, kun yritin hakea apua. Meni kolme vuotta ensimmäisestä terkkarikäynnistä ennen, kuin pääsin polille asti. Kymmeniä käyntejä terkkarilla, turhia saikkujenhakuja, kaikki vain koska yritin sanoa ääneen kuinka paha olo mulla oli. Mutta en pystynyt.
Psykologi, joka heitti mut pihalle koska en pystynyt puhumaan. Ei ainakaan auttanut tän ongelman kanssa.
Lääkäri, joka määräsi lääkkeet eikä kuunnellut mun mielipidettä ja piti mua yhteistyöhaluttomana kun se ei tajunnut, kuinka vaikeaa puhuminen voi olla.
Polin lääkäri. Ensimmäinen joka ymmärsi, vaikken vieläkään pidä siitä tyypistä.
Toimintaterapeutti. Ensimmäinen askel kohti parempaa tulevaisuutta.

Seuraavaksi...? Sairaanhoitaja? Mietin, uskaltaisinko ehdottaa, että kävisin kerran viikossa-kahdessa tolla toimintaterapeutilla, jolla käyn nytkin, ja sen lisäksi kerran viikossa sh:lla. Nyt kun pystyn puhumaan, siitä vois olla enemmän apua. Jos saisin vielä hoitajaksi päiväpolin yhden tietyn hoitsun, niin... Oon tosin nähnyt sen vaan kaksi kertaa, mutta sille on älyttömän helppo puhua. Tulevaisuudessa ehkä se aito ja oikea terapia, mutta sitä en halua vielä, en saisi siitä vielä kaikkea irti. Plus jos muutan alle vuoden päästä, turha aloittaa täällä mitään, aloitan sen uudessa kaupungissa jos aloitan.

Mietitään. Ehkä mietin jopa terpan kanssa yhdessä. Ehkä uskallan kesän jälkeen sanoa sille, että haluan jotain muuta meidän tapaamisten rinnalle. Vielä en ainakaan ole valmis lopettamaan käyntejä sen luona, mutta voisin yrittää jotain muutakin.

Ihana huomata edistystä pitkästä aikaa.

Sunnuntaina katsomaan (toivottavasti) mun tulevaa hoitohevosta :)