300

Tajusin eilen, että mun jalat on viiltelyn takia ihan kamalan näköiset. Seuraavaksi katsoin kättä, vielä kamalampi. Kaiken lisäksi lenkillä on erittäin ärsyttävää, kun housut jäävät johonkin rupeen kiinni ja nyppivät inhottavasti. Nyt on oltu jo vuorokausi viiltämättä, mutten jaksa lisätä laskuria takaisin. Ehkä päivällä.

Oltiin kämppiksen ja koirien kanssa parin tunnin lenkillä. Puhuttiin siitä, kuinka itsensä satuttaminen (tahattomasti...) voi tuntua hyvältä, puhuttiin mun syömisistä ja kerroin kämppikselle, kuinka hyvältä tuntui kun oli kolme päivää putkeen syömättä. Melkein kerroin viiltelystäkin, mutten sitten uskaltanut. Puhuttiin meidän molempien ongelmista, enemmän kämppiksen kun mulle näiden asioiden kertominen on edelleen hirveen vaikeeta, mutta vähän munkin asioista. Se piristi hetkeksi, mutta nyt on taas aika sietämätön olo.

En vaan jotenkin jaksa uskoa, että tää koskaan muuttuisi yhtään tämän paremmaksi. Joo, välillä on ihan hyväkin olla, mutta suurimman osan ajasta ei. Sitä vaan väkisinkin miettii, että onko tämä elämisen arvoista elämää, kun joka päivä joutuu tekemään töitä pitääkseen itsensä hengissä.

Rehellisesti, mä en jaksaisi tätä enää päivääkään. Silti mun on pakko pysyä hengissä vielä hetki.