303

Salaisessa taas uutta!

Yön tunteina on aikaa tutkia kouluja. Niin siis, jos ikinä selviän tästä nykyisestä. Luokanvalvoja ehkä vaihtuu taas, seuraavan työssäoppimisen on kuulemma pakko olla omalta alalta eikä musta todellakaan ole siihen nyt, aamulla koulussa pitäisi näyttää selväjärkiseltä (:D) vaikken nuku tänä yönä yhtään ja korttikoulutuksista pitäisi selvitä. Jonain päivänä pitäisi myös käydä juttelemassa voimankäytön opettajan kanssa siitä, miten mun kanssa tehdään. Kaikkea paskaa suoraan sanotusti. Ei kiinnosta ei, etenkään jos luokanvalvoja vaihtuu taas, juuri kun me saatiin sellainen, joka oikeasti hoitaa työnsä. Kohta siellä on taas joku uusi joka ei tiedä itsekään mistään mitään, kiva sellaisen kanssa sitten hoitaa asioita.

Eikö muuten kuulosta hyvältä tällä sosiaalisuudella: oon jo vähän aikaa miettinyt (siis useamman kuukauden), että haluisin sittenkin opiskella sosionomiksi. Ihmisiä töissä 24/7, koulu täynnä ryhmätöitä ja esitelmiä, kuulostaa hei ihan mun jutulta! Mutta jos mä haluan sitä..? Varhaiskasvatus ja lastensuojelu, etenkin tuo viimeinen, ne vois olla ihan jees. Joku päihdetyökin, mikä jottei. Raskasta ehkä eikä palkkakaan päätä huimaa, mutta toisaalta, mä en ikinä murehdi toisten asioita sen enempää kuin on tarpeen ja tykkään auttaa, vaikkei se aina helppoa ole. Voisin nähdä ihmisiä töissä ja erakoitua koirineni vapaa-ajalla. Kouluunkaan olis nykyisestä kaupungista kuin n. 10min junamatka, jos nyt siis edes sattuisin pääsemään sinne.

Vaikka mä aina sanonkin vihaavani ihmisiä, ei se ihan niin mene. Mä vihaan vain tietyn tyyppisiä ihmisiä, ja pystyn kyllä olemaan niidenkin seurassa tiettyyn pisteeseen asti. Ja siinä tietyssä mielentilassa vihaan kaikkia, mutta se ei ikinä kestä kauaa. En mä olis turvallisuusalalla nyt, jos oikeasti vihaisin kaikkia. Oon vaan yrittänyt kieltää itseltäni sen tosiasian, että oon aina, siis ihan lapsesta asti, halunnut tehdä töitä ihmisen kanssa. Vaikka pelkäisin mitä.

Asiasta kolmanteen. Käyn taas mielessäni taistoa siitä, haluanko olla laiha vai terve. Tilanne on aika 50-50, haluaisin olla molempia. Äskön olisin halunnut yrittää syödä, tein jo ruoan melkein valmiiksi mutta kappas, meidän maitojauhe on kävellyt jonnekin. Kiitos kämppis, nyt musta vasta tuntuukin siltä, että mun kuuluu laihduttaa, kun aina ruokaa tehdessä jotain puuttuu. Vitun kimppakämpät, mutta omaankaan ole varaa. Ja on tää kaverin kanssa asuminen pääsääntöisesti ihan okei ja tekee varmaan ihan hyvää, kun en muuten ihmisiä näe.

Eläinpuolellekaan ei kuulu kovin hyvää. Lyllerö yskii, ei ole kennelyskää joka olisi vaaraton tuolle, tunnistan sen kyllä. Joko jokin mystinen, ohimenevä tauti tai sitten sillä on sydämessä tai keuhkoissa vikaa. Että jee, eläinlääkärille perjantaina. Toinen marsupoika kuoli jostakin mystisestä syystä, löytyi vain häkistään kuolleena. Tore on ärsyttävä teini josta kaipaisin ehkä pientä lomaa. Kämppiksen vanhempi koira toipuu leikkauksestaan, käy jatkuvasti tökkimässä mua selkään kaulurillaan ja nuorempi nyt on oma rasittava itsensä, hupsunnäköinen kalju rotta.

No mutta jotain hyvääkin. Itsariajatukset ei ole enää niin voimakkaita. Aika hassua, kun kaikki muu tuntuu tällä hetkellä menevän päin en-sano-mitä.