342

Googlettelen hakusanalla lapsen itsemurha, itkeä vollotan ja mietin, selviäisikö äiti siitä koskaan. Oppisiko elämään sen asian kanssa, ettei lapsensa halunnut elää. Entä isä? Ja miten veli mahtaisi selvitä, se on muutenkin kuolemaan liittyvissä asioissa tosi herkkä..?

Katselen koiria ja mietin, mitä niille kävisi. Kuinka nopeasti ne sopeutuisivat elämään ilman minua, jossain muualla? Pystyisivätkö porukat pitämään ne, äiti ainakin pitää niistä molemmista ja olisi aina innoissaan ottamassa niitä hoitoon, mutta olisiko niiden kanssa asuminen kuolemani jälkeen liian vaikeaa? Yksi isän ystävistä rakastui Toreen tässä yhtenä päivänä, joutuu viemään nykyisen koiransa lopetettavaksi alkuvuonna, suostuisikohan hän ottamaan Toren?

Tämä on ollut niitä öitä, jolloin tosissani pelkään itseäni. Pystyisin tekemään sen, ihan varmasti. Ja haluaisinkin. Mutta en halua siirtää tätä pahaa oloa muulle perheelle.

Nyt haluaisin vain puhua. Mutten tiedä kenelle, en kehtaa soittaa kenellekään, en halua huolestuttaa ketään, en halua häiritä niitä, joilla on itselläänkin vaikeaa. Enkä luultavasti edes pystyisi puhumaan, vaikka kuinka tahtoisin. Oikeastaan ei ole mitään puhuttavaa. Kumpa joku vain olisi tässä, vieressä.

341

Oikeastaan kaikki on ihan hyvin.

Se vaan pamahti tajuntaan. En vieläkään tiedä, mitä haluaisin elämälläni tehdä. Tiedän kuitenkin, mitä haluan seuraavaksi. Miten olisi kolme vuotta oppisopimuksella, hevosten parissa. Paska palkka, rankka työ, ärsyttävät työajat, onhan siinä paljon huonoja puolia. Mutta mä rakastan sitä työtä.

Kaksi kahden viikon jaksoa vuodessa koululla, niistä tunneista voisi jopa selvitä. Asuminen niiksi jaksoiksi pitäisi järjestää jotenkin, asuntolat ei houkuta, mutta sellaisissakin tullut asuttua kuitenkin jotain 1,5 vuotta, muutama parin viikon jakso ei voi olla mahdotonta. Tai sitten julmasti käyn pihistämässä porukoiden pihasta asuntoauton, sinne saisi ainakin koiratkin mukaan.

Olisi kolme vuotta aikaa miettiä, mitä tehdä sen jälkeen. Ammattikouluista kun ei löydy mitään kiinnostavaa alaa, jostain se kelpoisuus jatko-opintoihin on revittävä. Valmistuisin toki nopeammin jos vaan kituuttaisin tuon amiston loppuun, mutta tuskin edes jaksaisin heti perään mitään ammattikorkeaa - jos sinne joskus päädyn, haluan ensin olla varma siitä, että pystyn käymään sen loppuun asti.

Mietin vaan, kuinka paljon paremmin oon voinut aina, kun oon ollut hevosten kanssa tekemisissä. Muutama vuosi töissä tallilla olisi mulle tavallaan sitä parasta terapiaa. Kukaan ei olisi jatkuvasti hönkimässä niskaan, ensimmäiset viikot ehkä, mutta talleilla kenelläkään ei ole aikaa vahtia toisen tekemisiä 24/7. Ei tarvitsisi jaksaa liikaa ihmisiä, mutta koska haluaisin ratsastuskoululle, tulisi niitäkin väkisin nähtyä sen verran, ettei kokonaan erakoituisi. Palkkakin olisi kuitenkin suurempi kuin opintotuki, ja hommat henkisesti huomattavasti helpompia. Jos vielä löytäisi tallin, jonne saisi ottaa koirat mukaan edes välillä, ei tarvitsisi murehtia niidenkään lenkityksistä heti töiden jälkeen.

Pitää nyt miettiä vielä. Tutkia ja kysellä, miten riittävän hyvien kulkuyhteyksien päässä oleville talleille otetaan opiskelijoita töihin. Onneksi on aikaa, en ihan heti halua aloittaa kuitenkaan, haluan ensin pienen hengähdystauon. Parin kuukauden vuokriinkin on taas rahat kasassa, kiitos sukulaisten<3

Tämä yö menee valvomiseksi ihan tahallaan, pakko saada unirytmi kuntoon mutten pysty pakottamaan itseäni sängystä ylös lyhyiden yöunien jälkeen, joten valvotaan nyt tässä välissä ja ihmetellään sitten illalla, jos ei vielä silloinkaan väsytä.

340

Monta kertaa päivän aikana meinasin mennä metsään oksentamaan. En kuitenkaan mennyt, järki(?) voitti ahdistuksen. Hah, ainakin on sukulaisilta saadut suklaat syöty, ei tarvitse enää miettiä mitä tehdä niiden kanssa. Paastoiluhan mun piti aloittaa mutta yritys jäi aika lyhyeen, ei onnistu porukoilla se kun en halua huolestuttaa niitä. Yritän vain syödä niin vähän kuin mahdollista, ettei tää paino nyt tästä ainakaan nousisi enää.

Nyt haluaisin vaan viiltää. Olin jo kaivamassa terää laatikosta, mutta mun teräkätkö on kadonnut jonnekin - joko olen ollut huolimaton, tai sitten äiti on löytänyt ja hävittänyt ne. En tosin keksi mitään syytä sille, miksi se olisi penkonut noita laatikoita ja kai se olisi halunnut tietää, miksi mulla on läjä teriä kirjoituspöydän laatikossa, jos se olisi ne nähnyt.

En haluaisi pilata tätä kaikkea taas, mutta mun on yksinkertaisesti pakko viiltää. Kyllä tästä talosta teriä löytyy, ei ehkä mun huoneesta mutta kaikki on nukkumassa, joten voin hipsiä tuolla ihan vapaasti.

Kai sitä vielä vois kokeilla jotain muuta, mutta en usko että mikään muu auttaa tarpeeksi.

Vittukun allergiaoireetkin yrittää pamahtaa päälle taas. En oo tainnut täällä mainitakaan, että oireista päätellen oon ollut pienestä asti koirille ja muillekin elukoille allerginen. Porukoille en oo koskaan kertonut asiasta, ne ei ehkä katsois kovin hyvällä mun eläinharrastuksia jos ne tietäis. Päivällä käytiin katsomassa yhtä kissaa, toivon että tämä johtuu siitä eikä noista koirista.

Kirjottaminen taisi vähän helpottaa. Ehkä viillän, ehkä en, kovasti tekis kyllä mieli.

339

Makoilen sängynpohjalla, yritin nukkua mutta vaihteeksi koulu- ja rahajutut alkoi pyöriä mielessä. Nyt testailen uutta kännykkää, en osannut odottaa mitään näin kallista joululahjaksi enkä tietääkseni edes ole koskaan valittanut vanhan kännykän sekoamisista porukoiden kuullen. Onneksi porukatkin pitivät lahjoistaan, silti vähän harmittaa kun en olisi halunnut niiltä mitään näin kallista..

Kännykän lisäksi kamalasti suklaata... Tulee huono omatunto jos heitän mitään muilta saatua pois, joten yritän syödä osan itse, on ne ihan hyviä kuitenkin, ja raahaan loput kämppikselle.

Illalla istuttiin autossa koko perhe, kuuntelin muiden juttuja ja ai että siinä oli hyvä olla. Melkein nukahdin vaikken normaalisti pysty nukkumaan autossa, perheen seurassa tuntui vaan niin turvalliselta.

Nyt ahdistaa taas. Mietin, pitäisikö kouluasiat ottaa huomenna puheeksi äidin kanssa, olisi varmasti tosi vaikeaa kertoa rehellisesti missä mennään, mutta joskus se in kuitenkin tehtävä ja jos siitä puhuminen vaikka auttaisi tähän nukkumiseen...

338

Haluaisin vaan viiltää, viiltää syvemmälle kuin koskaan ennen. Leveitä, syviä jälkiä. Tuntea puhdistusaineen kirvelyn, miettiä millä pirulla saan verenvuodon loppumaan, kävellä huonosti housujen hangatessa haavoja. Tuntea kipua, tuntea edes hetken olevani elossa.

Tuolla olisi teriä kyllä, kaikki muut on nukkumassa ja mulla saattaisi jopa olla rohkeutta painaa enemmän kuin aikaisemmin.

Tyydyn nyrkkeihin. Aamulla on jalat mustelmilla, mutta mitä väliä sillä on.

Kaikesta huolimatta hyvää joulua teille kaikille ihanille!<3

Jos mulla olisi täällä sopivia lääkkeitä ja viinaksia, en epäröisi hetkeäkään.

Kävin muuten tänään vaa'alla. Hyi vittu, en ole koskaan painanut näin paljoa. Ei se ehkä näy päällepäin, mutta hyi.

Vielä mä näytän kaikille ja lopetan tämän läskeilyn tähän. Aattona saa syödä, pakko tai sukulaiset alkaa kaikki epäillä jotain, mutta sen jälkeen jatketaan muutaman päivän paastolla. Mun on nyt vaan pakko laihduttaa, en voi tälle mitään enkä oikeastaan edes halua. Antaa mennä vaan, tuleepahan halvemmaksi kun ei syö mitään.

337

Ettäkö minä poissa bloggerista? No ei onnistu!

Auttaa tämä kuvien lätkiminenkin vähän, kun sanat ei riitä enkä edes jaksa jauhaa sitä samaa päivästä toiseen.

Syömispelleily on täällä taas. En mä silti usko, että paino ainakaan porukoilla ollessa putoaa yhtään, kyllä noi mun syömisiä sen verran tarkkaan vahtii...

336

Kymmeneltä mieleen pamahti taas ajatus koulusta. Tore mukaan ja pihalle, en pystynyt olemaan muiden seurassa. Takaisin sisälle vasta äskön kun muut olivat menneet nukkumaan (paitsi veli mutta se istuu tuolla kuulokkeet päässä). Miten nää ajatukset taas pääsikin karkaamaan kouluun.. Siihen, kuinka olen paska ihminen kun en pysty käymään edes yhtä kevennettyä amista. Siitä tavalliseen tapaan kuolemaan, siihen miltä se tuntuisi porukoista, mitä veli siitä ajattelisi, kuka ottaisi koirat...

Mutta tällä kertaa mä pystyin siihen. Sanoin itselleni, että koulu ei ole niin suuri asia. Yöunet ja mielenterveys ovat tärkeämpiä. Yhden paskalaitoksen takia mä en itseäni tapa.

Päädyn varmaan takaisin siihen samaan vanhaan ajatteluun heti, kun yritän mennä nukkumaan, mutta pystyin ajattelemaan noin edes hetken. Edistystä sekin.

Nyt häivyn bloggerista ja tulen takaisin joskus jouluaaton jälkeen. Ennen aattoa en edes lue muiden blogeja, kokeilen nyt olla edes muutaman päivän kokonaan ilman tätä.

335

Heräsin iltapäivällä kämppiksen kolistellessa ulko-ovella koulupäivänsä jälkeen. En tiedä koska nukahdin, mutta ei ainakaan kovin levänneeltä tunnu, koko illan istuin vain tuijottamassa koneen näyttöä tajuamatta mistään mitään. 

Viimeksi taisin kirjoittaa, ettei edes tee mieli viiltää. Tuijottelin tuossa hetken noita vanhoja jälkiä ja ihmettelin, mitä järkeä tässä lopettamisen yrittämisessä edes on. Säikähdän aina nähdessäni pari vanhaa arpea, ei ne ole aikaisemmin tuntuneet noin isoilta. Olisi ehkä ollut järkevää käydä tikkauttamassa ne silloin, mutta tyhmänä ajattelin etteivät ne ole edes pahoja. Oli miten oli, ei ne tule koskaan haalistumaan tarpeeksi. Joudun aina piilottelemaan niitä, joten mitä väliä sillä on, vaikka niitä tulisikin lisää..?

Pakko myöntää, että lääkeöveritkin houkuttaisi taas. En tajua miksi, ei siitä viimeksikään mitään apua ollut. 

Tänään mä menen nukkumaan maha nälästä huutaen, jotta saan olla tyytyväinen edes johonkin asiaan tässä päivässä. Ehkä syön seuraavaksi vasta illalla porukoilla (en jaksanut vielä raahautua sinne), mutta sen jälkeen yritän taas saada syötyä normaalisti. 

En mä voi sille mitään, että haluaisin taas aloittaa sen helvetin syömispelleilyn. 

Illalla pitäisi kertoa porukoille, etten valmistu keväällä. Äiti ehkä ymmärtääkin, tai ainakin se yrittää vaikka kai se sitäkin ainakin vähän harmittaa, mutta isä... Mä en jaksaisi tapella sen kanssa. Tai siis kuunnella sen valituksia asiasta siihen asti että hipsin pois paikalta. 

plääh. En mä voi romahtaa nyt. Porukoilla pitää jaksaa hymyillä, nähdä sukulaisia ja selittää kaikille kuinka kivaa elämä on. Jippii.

334

Päivä meni hyvin, jos ei lasketa sitä etten taas saanut lääkärillä sanottua yhtään mitään ääneen.

Iltalenkillä ahdistus alkoi taas hiipiä päälle, vaikka kämppiskin oli vielä hereillä ja juteltiinkin jotain lenkin jälkeen. En taas keksi tälle mitään syytä, en mieti mitään ihmeempiä ja kaiken pitäisi oikeastaan olla ihan hyvin. Nukkumaankaan ei kannata edes yrittää mennä jos ahdistaa näin paljon, se vaan pahentaisi oloa.

Huomenna pitäisi lähteä porukoille, mutta en oikeastaan tiedä menenkö vielä. Täytyy aamulla soitella äidille ja kysellä, pääsiskö joku sittenkin hakemaan. Parin viikon ruoat koirille, Toren vetokamppeet, molemmat kamerat, vaatteet, porukoiden joululahjat sun muut pitäisi saada koirien lisäksi mukaan matkaan ja voishan sinne jotain kamoja raahata pois muuton tieltäkin, kun ei nää kaikki tavarat mahdu sinne uuteen kämppään. Tai mahtuisi ehkä, mutta ei me tarvita näitä kaikkia siellä kuitenkaan, siellä mitään omia huoneita ole. Hypinpä taas aiheesta kolmanteen :D Mutta joo, bussilla kulkeminen kahden koiran kanssa on ihan tarpeeksi stressaavaa ilman mitään ylimääräisiä kantamuksiakin, joten yritän välttyä siltä.

Huomenna näkee vuokranantajan ilmeen kun saan törkätä irtisanomislappusen sen kouraan. Sitä on odotettu. Se sanoi ettei me saada täältä mitenkään uutta kämppää, ainakaan yhtä halvalla. Haha, tossa uudessa on halvempi vuokra ja se on paremmalla paikalla. Eikä tarvii sielläkään maksella netistä itse mitään muuta kuin avausmaksu, eli ei tule senkään takia lisää maksettavaa.

Ehkä tän ahdistuksen kestää kun tietää, että aamulla on luultavasti taas parempi olo. Ei tee edes mieli viiltää, mutten silti halua heittää tuota terää vieläkään pois. Ehkä en kuitenkaan ota sitä mukaan uuteen kämppään.

333

Laskuri jumittaa, oikeesti siinä pitäisi kait lukea 40 päivää ilman terää.

Ja mulla on taas helvetin paha olla. Illat on pahimpia tällä hetkellä. Tai yöt. Kämppis nukkuu, koirat nukkuu, mä vaan yksinäni istun koneella kun en keksi muutakaan tekemistä

Torstaina voi onneksi valua porukoille pariksi viikoksi ja koska velikin on siellä, en ole ainoa joka on yöllä hereillä. Jos se vaikka auttaisi, ihan vaan se kun tietää veljen olevan hereillä viereisessä huoneessa.

Muuton kanssa joudutaan odottamaan tammikuun loppuun asti jos sitä kämppää vaan suostutaan pitämään enskuu tyhjillään, kämppis onnistui murtamaan kädestään jotain ja mähän en yksinäni kaikkea kanna. Heh kun kumpikaan ei tunne täältä muita, mun vanhemmat tulee kai muuttoavuksi kera auton ja peräkärryn ja niillä pitää pärjätä.

kai mä sitten lykkään vielä vähän sitä suunnitelmaa. Ihan vähän vain. Sanotaan vaikka että katsotaan sinne helmikuun loppuun asti, miltä elo uudessa kämpässä tuntuu (pelkään että oon yhdistänyt sen ahdistuksen jotenkin tän nykysen kämpän mun huoneeseen, joten muutto vois yksistäänkin auttaa) ja jos ei tunnu hyvältä niin saan tehdä sen itsarin vaikka heti. Toisaalta nyt on ehkä muutenkin vähän helpottanut niiden ajatusten kanssa. Mua ei enää itketä, jos näen junan vain kaukaa, mulla ei ole mitään pakottavaa tarvetta kulkea ratojen yli vieviä siltoja pitkin vaan tunnelikin käy, enkä todellakaan lähde ulkoiluttamaan koiria junien aikataulujen mukaan. Ei ne junat katoa sieltä minnekään.

332

Salaisessa uutta!

Me saatiin se kämppä! Tosi kiva kaksio, luhtitalon alimmassa kerroksessa. Vähän ehkä eksyttiin siellä kun niitä taloja oli aika monta, mutta kai siellä oppii kulkemaan. Kivalla paikalla se on ainakin, pääsee vähän kauemmas keskustasta ja sieltä löytyy muistaakseni ihan kivoja lenkkireittejäkin. Eläinlauma on hyväksytty ja meitä haastatellut tyyppi on koiraihminen itsekin, joten elukoiden kanssa ei pitäisi tulla ongelmia jatkossakaan. Toi vaikutti sellaiselta kämpältä, että sitä voisi ehkä jopa sanoa kodiksi. Mullahan ei ole ollut mitään varsinaista kotia kertaakaan sen jälkeen, kun muutin yläasteen jälkeen pois porukoiden nurkista. On vaan kämppiä, paikkoja joissa tavarat voi säilyttää ja joissa voi ahdistua rauhassa.

Huomenna selvitellään nykyisen vuoranantajan kanssa, saadaanko me häipyä tästä heti vuodenvaihteessa vai pitääkö venailla sinne tammikuun loppuun. Se vihaa meitä ja haluaa meistä eroon, joten ehkä meillä on toivoa, mutta toisaalta tässä joulun aikaan ne tuskin löytää tähän uusia vuokralaisia...

Kiitos neljän tunnin yöunien vähän väsyttää, mutta muuten on ihan hyvä olla. Enkä suostu päästämään tätä oloa karkuun vielä hetkeen :)

Tää kuva on ollut täällä blogissa joskus ennenkin, mutta se nyt vaan sopii tän hetken fiiliksiin joten menkööt.

331

Monta kertaa olen tullut bloggeriin, kirjoittanut pitkän tekstin ja pyyhkinyt sen pois.

Tänään olen jaksanut tehdäkin vähän jotain, tosi vähän mutta kuitenkin. Perjantaina ja lauantaina en tehnyt yhtään mitään. Tänään katsottiin kämppiksen kanssa livelähetystä Helsingin koiranäyttelystä ja arvosteltiin kilpaa koiria, kun ei jaksettu raahautua sinne paikalle.

Koiratkin pääsi tänään taas lenkille. Onneksi ne kestää hyvin muutaman päivän ilman lenkkejä.

En mä jaksa kirjoittaa. Hengissä ollaan kuitenkin. Edelleen tekisi mieli viiltää ja terä on ollutkin muutamaan otteeseen kädessä, mutta ei. Ei se mitään auta.

330

Mä kuolen tähän ahdistukseen.

Tekis vaan mieli vetää lääkeöverit viiltää heittää kaikki loput diapamit kurkusta alas kun ei toi yks vaikuta tällä hetkellä yhtään mitään huutaa rikkoa jotain kuollakuollakuolla 

mutta koska olen pelkuri en tee noista yhtään mitään. puren vain rannetta ettei viiltämisen halu pääsisi liian suureksi, yritän pysyä kasassa ja halin koiria.

Taitaa tulla toinenkin valvottu yö. Ihan vaan sen takia, että huomisen koulupäivän skippaaminen tarkoittaa sitä, että mun on mahdotonta valmistua samaan aikaan muiden kanssa. Eikä sille voi tehdä enää yhtään mitään. Mutta en mä pysty menemään kouluunkaan.

Tuolla olis ne lääkkeet joilla sais hengen pois. Pakkanen puuttuu mutta onnistuis se ilmankin. Viinaakin löytyy. Mutta ei. En mä koske niihin. Yritän vaan kestää, en tiedä kestänkö mutta yritän.

miksi nää pahat olot tulee aina yöllä?

329

Eihän se vielä varmaa ole, mutta...

Me päästään ehkä sittenkin tästä kämpästä eroon!

Ainoa ongelmahan on se, että se tapahtuis siinä tammi-helmikuun vaihteessa. Olis vähän muita (tyhmiä, tosi tyhmiä) suunnitelmia siihen väliin. TAASKO mun pitäisi siirtää kaikki itsarisuunnitelmat? Kun tota suunnitelmaa ei sitten voikaan toteuttaa enää keväällä... Arrrgh. Taas päätöksiä, vihaanvihaanvihaan niitä. En mä voi luvata ottaa sitä kämppää yhdessä kämppiksen kanssa, jos en oliskaan silloin enää hengissä tai tekisin sen heti muuton jälkeen. Ei se olisi kämppistä kohtaan oikein, se joutuisi muuttamaan heti uudelleen, ei se tee yksinään noin isolla kämpällä (ja isolla vuokralla...) yhtään mitään.

Katsotaan. Käydään kai ensviikolla siellä jossain haastattelun tyylisessä ja saadaan tietää, kelvataanko me edes sinne asumaan eläinlauman kanssa. Onhan sieltä sanottu, ettei eläimet ole ongelma, mutta kun koiriakin on neljä... Nooh, pianhan se kuullaan. Olis kyllä yksi stressinaihe vähemmän jos saatais se kämppä, siis jos nyt päätän pysyä hengissä. Mulla ei ole hajuakaan siitä.

Mitäs muuten... Valvottu yö taas takana, kiitos koulun. Yllätys. Opo laittoi eilen viestiä, oli yrittänyt soittaakin mutten huomannut. Halusi tietää mitä kuuluu, kun ei ole koulussa näkynyt. Jaksoin vastata vasta tänään, kerroin rehellisesti että mun piti palata kouluun, käydä tää jakso tunneilla, mutten nyt vain pysty siihen. Tehdään joskus jotain opiskelusuunnitelmaa yhdessä, se ehdotti että pistäisin koulun hetkeksi paussille. Joo en mä ainakaan muiden kanssa samaan aikaan voi enää valmistua. Mietin kyllä vähän muitakin vaihtoehtoja. Ei tää nykyinen koulu ole mitenkään ainoa vaihtoehto. Aikuislukioon tai oppisopimuksella johonkin sitten jos ei tästä vaan tule mitään. Voi sen käydä myöhemminkin loppuun sitten... Oppisoppari kyllä houkuttaisi, kun ei noi koulujen penkit oikeen ole mun juttu. Pitäisi vaan löytää joku kiinnostava paikka...

Ja taas teen jotain tulevaisuudensuunnitelmia jotka ei koskaan toteudu. Haha. Teen niitä aina.

Haluun kuolla ja haluun elää. Mutten halua kumpaakaan.

Puhelimessa yritin sopertaa äidille tietoa siitä, etten valmistu keväällä. En mä pystynyt sanomaan sitä. Harmittaa liikaa. 

328

En mä pysty.

Odotan luokanvalvojan soittoa, se soittaa heti kun saa tietää, etten ollut tänäänkään koulussa. En tosin oo ihan varma onko se tänään töissä, ehkä se soittaa vasta huomenna. Mietin mitä sanoisin sille, kun viimeksi valehtelin niin lahjakkaasti enkä haluais myöntää sitä. Miten mä voin sanoa luokanvalvojalle, joka on aina luullut että viihdyn koulussa ja haluan käydä sen loppuun, että koulu vaan pahentaa mun oloa ihan mahottomasti?

Oon ihan tosissani miettinyt että lopetan. Tuijotan aikatauluja. Pitäisi suorittaa se puuttunut voimankäyttö, käydä tunneilla, tehdä yksi tai kaksi kurssia itsenäisesti, suorittaa monta näyttöä (niille oli varattu muistaakseni neljä päivää...), tehdä päättötyö, selviytyä alakohtaisesta (hyi) työssäoppimisjaksosta ja tais siinä olla jotain muutakin vielä. Okei, lopettaisin varmaan heti, mutta mistä mä saisin sitä aina kaikkeen vaikuttavaa helvetin rahaa? Sossupummeilu ei oikeen innosta, vaikka teen sitä nytkin, maksaahan ne mun lääkkeet sieltä ja joskus vähän muutakin.

Pankistakin yritettiin soittaa, mitähän asiaa niilläkin on? Valittavat varmaan siitä, että pyysin niitä lähettämään mun tiliotteet kun en ite pysty raahautumaan sinne. Valivali joo, mutta on ne ennenki ne mulle lähettänyt.

Ja jostain haastattelunumerosta(googlettelun perusteella) ahdistellaan mua, ne yrittää soittaa monta kertaa päivässä. Tekisi mieli vastata ja huutaa puhelimeen, että nyt saatana loppui, mua ei kiinnosta teidän haastattelut enkä osta mitään vaikka myisitte mitä. paitsi jos teillä olisi jotain helppoja itsemurhakapseleita myynnissä, ne kyllä kelpais. tai jotain millä voisi hypätä edes muutaman päivän yli.

Tänään on itsesäälipäivä. En jaksa mitään enkä ketään, joten tästä minuutista eteenpäin kännykästä on ääni pois, en vahingossakaan mene facebookkiin tai skypeen ja painun pihalle kun kämppis tulee koulusta. Ärsyttää sekin, ja ilmeisesti suututin sen eilen illalla, kun en suostunut (en jaksanut) siivoamaan vaikka se sitä ehdotti. Siivosi sitten yksinään niin kiukkuisena että. Joo voin mä siivota, mutta sillon kun mä itse jaksan, en sillon kun neiti kämppis yhtäkkiä niin itsekseen päättää.

Voispa kuolla. Mutta kun ei voi. Ei vielä.

327

Salaisessa uutta!

Tilasin vähän lisää vitamiineja (tai en tiedä mitä ne on). Kaupasta ei löytynyt kaikkea mitä vielä tarvitsin. Tai oikeastaan vieläkin puuttuu pari purnukkaa, mutta ajattelin pyytää niitä joululahjaksi ("hei saanko vitskuja joululahjaksi?" :D) äidiltä, kun tili alkaa olla hälyyttävän tyhjä. Enskuussa saan vielä maksettua vuokran, sen jälkeen vaan jos saan jotain sossusta lääkkeiden maksamisen lisäksi. Oon ainakin ennen saanut, toivotaan että nytkin. Haluais elää vanhempien rahoilla, ärsyttää aina kun joutuu pyytämään niiltä jotain. Ei nekään rahassa kieri.

Suuri vitamiinipostaus on tuloillaan loppuviikosta, jos vaan jaksan tehdä sen.

Tekisi mieli kirjoittaa mutten tiedä mistä. Enkä kai oikeastaan jaksaisikaan. Yritän vain valmistautua huomiseen koulupäivään. Pelottaa mennä sinne taas tauon jälkeen, etenkin kun mun olisi pitänyt käydä tunneilla koko viime viikkokin. Pitäis selvittää voisinko suorittaa yhden meneillään olevista kursseista itsenäisesti, se nyt tässä eniten tökkii. Jos se onnistuisi, olisi koulua vaan perjantaisin (se ihana pitkä päivä...) ja nyt tää yksi tiistai, jolloin käydään läpi jotain kurssia jonka koko luokka kaiketi käy itsenäisesti.

326

Hassua. Päivät on ihan okei, mutta nukkumaanmennessä alkaa ahdistaa eikä mistään tule mitään.

Ulkoilutin tänäänkin kameraa, vaikkei keli mikään hyvä ollutkaan. Sen lisäksi kaivettiin kämppiksen kanssa vanhempien koirien vetokamat esiin, käytiin ostamassa pulkka (ensin testattiin sovituskopissa mahtuuko meidän perseet siihen - miksei niitä myydä isompina?) ja lähdettiin testailemaan. Tore taisi taas kerran rakastua vetämiseen entistä enemmän ja saatiin koirista aika vauhdikas valjakko tehtyä. Pari kertaa tiputtiin pulkasta ja päädyttiin pusikkoon, mutta ainakin oli hauskaa. Pidetään parin päivän tauko ja suunnataan samalle peltoaukealle uudestaan, katsotaan sujuisko silloin paremmin, nyt kun koirien eka kerta pulkan edessä meni välillä vähän turhaksi sähläämiseksi.

Torella on sellainen tietty "ei vitsi kun siistii!!"-ilme. Se on nähty tänään useampaan kertaan, kiva nähdä sitä ilmettä pitkästä aikaa useamman kerran päivässä.

Ei ollut ihan tälläistä menoa meillä vielä :D

Koulu stressaa. Tiistaina on pakko raahautua sinne, huomenna en varmaan jaksa. Tai jos menisin, en varmaan jaksaisi tiistaina ja se on tärkeämpi. Ja perjantaina odottaa se kahdeksasta neljään pakollinen päivä, ei luoja en tule selviimään siitä. Jotain käytännön juttuja vielä, jos tehdään itekseen niin stressaa etten pysy muiden vauhdissa tai en osaa jotain, jos tehdään porukalla niin stressaa ihan vaan se porukassa olo.

Tekisi mieli lopettaa koko koulu. Juttelin yhden mua melkein 5 vuotta vanhemman tyypin kanssa, jolla ei ole mitään koulutusta peruskoulun jälkeen. Ei tää mun tilanne ehkä tunnu enää sen jälkeen niin pahalta. Eikä mua oikeestaan haittaisi olla viiden vuoden päästä samassa tilanteessa kuin se. En mä jaksa enää välittää jostain koulusta.

Näppäimetkään ei toimi kunnolla, joten en jaksa kirjoittaa enempää, menee vaan hermot.

Salaisesta löytyy taas uutta!

325

Melkein kahden tunnin metsälenkki koirien ja kameran kanssa, käynti primassa (kaikkea en muistanut ostaa, kiitos ahdistus), Toren blogin päivittäminen, muiden koirablogien selailu, lyllerön kasvattajan kanssa juttelu (alkaa tuo englantikin pikkuhiljaa sujua), uusien temppujen opettaminen koirille, ihan hyvä fiilis.
Iltalenkki. Jotkut tyypit käveli mun perässä, yritin kiihdyttää vauhtia, kääntyä poluille joissa ei yleensä liiku ketään, halusin vain saada ne jotenkin pois mun takaa kävelemästä. Sinne meni ne fiilikset. Vittu.

Miten voi pelätä paria perässä kävelevää ihmistä? Siis kun tiedän, ettei ne (luultavasti) tarkoituksella seuraa mua, ne ei ole tulossa tekemään mulle mitään, tuskin edes sanoisivat mitään jos menisivät ohi, korkeintaan haluaisivat rapsuttaa koiria mikä on mulle nykyään ihan okei... Silti yritin päästä niistä mahdollisimman nopeasti eroon, mutten kuitenkaan uskaltanut hidastaa niin, että ne olisivat menneet ohi.

Typerä pää.

Mä en enää osaa vihata talvea. Koirat rakastaa lunta niin paljon ja mä rakastan nähdä ne onnellisina, joten lumi onkin kai ihan kiva juttu. 

324

"Aikuiselle 20-25 g voi olla tappava määrä."

Mmh, mulla ois 41g. Kivat pillerit. Ne vielä mukaan tammikuussa ja ah siitä tulee helppoa. Epäonnistuminen on sitten oikeestaan aika mahdotonta, kun noi yhdistää aikaisempiin suunnitelmiin. 

Nyt vaan yritän olla ottamatta niitä etukäteen. En luota siihen, että saisin pelkillä lääkkeillä henkeä pois. Kuitenkin jänistäisin ja soittaisin apua. Haha, pelkuripaska kun ei uskalla edes itseään tappaa. 

Oikeestaan mulla on ollut ihan hyvä päivä, vaikka taas lääkkeitä laskenkin. Eikä mulla ole aikomustakaan ottaa viikonloppuna tippaakaan alkoa tai liikaa lääkkeitä, yritän pärjätä ilman. Koirat on lenkitetty ja jaksoin jopa pitää pienen treenin molempien kanssa, sain pari lasta auttamaan lyllerön siedätyksessä (hölmö kun arastelee lapsia), tein marenkia ja nyt on sämpylät uunissa. Vielä lyhyt lenkki Toren kanssa ja unten maille, koko päivän ollut hirveesti tekemistä niin ei enää meinaa pysyä silmät auki. 

Huomenna ajattelin uskaltautua prismaan. Vaikka sitten diapamin voimin, mutta kuitenkin. Tekisi mieli lähteä kuvaamaan koiriakin pitkästä aikaa, mutta nuo kelit... Juu ei. Sunnuntaina ehkä, jos nuo ennustukset osuu vähänkin oikeaan. 

323

Tekis mieli viiltää. Pitkästä aikaa ihan kunnolla. Laskuri ei taas vaihteeksi toimi, mutta ollaan tässä kai kuukauden verran oltu ilman. 

Vastasin vihdoin sille luokanvalvojalle. Tiistaina on pakko mennä kouluun jos haluan päästä yhdestä kurssista läpi. Lupasin yrittää käydä koko viikon kaikilla tunneilla. Hah, turha luulo, mutta luulkoot nyt sekin että oon ihan kunnossa. Luulkoot kaikki niin, eipähän kukaan pysty estämään mua tammikuussa. Haluisin kyllä tehdä sen jo nyt, mutta lupaus on lupaus ja kai sitä reilun kuukauden kestää. 

Koskakohan koirat on päässeet viimeksi kunnon lenkille? Pakko varmaan tänään mennä. Ei jaksaisi, vaikka oon taas nukkunut koko päivän. 

Tule jo tammikuu.

322

Salaisessa uutta!

Viinaa ja lääkkeitä eilenkin. Aamusta asti sekoilua, kolmen aikaan nukahdin keskelle huoneeni lattiaa. Heräilin aina välillä hetkeksi, mutta ylös pääsin vasta kahden aikaan tänään. Teki mieli napata loputkin lääkkeet, niillä ois saattanut jopa lähteä henki, mutta ei vielä voi. Mietin kyllä, että itsenäisyyspäivä olisi hyvä päivä kuolla, mutta silloin koirat joutuisivat olemaan sunnuntaihin asti ilman hoitoa, joten pakko vaan kestää vielä.

Tänäänkin oon ollut koko päivän ihan tokkurassa, en pysty keskittymään mihinkään, nukun vähän väliä lyhyitä pätkiä ja tapan aikaa laskemalla lääkkeitä ja googlettelemassa, mitä kaikkea kivaa niillä saisi aikaan.

Lauantaina tietysti vois. Silloin elukat ei joutuis olemaan kauaa yksin.

Maanantaina ois meinaan pakko mennä kouluun. En mä pysty, kuolen mieluummin. Luokanvalvojakin yritti soittaa tänään (vai eilen, en muista?) pari kertaa, mutten jaksanut vastata.

321

Lääkkeitä, kaljaa ja viinaa. Järkevää, ei. Ei noilla henki lähde, ei varmasti. Jos vaan saisi niiden voimilla nukuttua. Ja auttoihan ne pariksi tunniksi unohtamaan ahdistuksenkin.

Kirjottaminen ei nyt oikeen onnistu, kirjaimet pomppii miten sattuu.

Saas nähdä mikä on olo aamulla. Kouluun en ainakaan raahaudu, oli kuinka tärkeet tunnit tahansa.

Kuitenkin tavallaan toivon, etten enää heräisi aamulla. Jos vaan nappais loputkin pillerit naamaan, mutta ei vielä. Tammikuussa vasta.

320

Salaisessa uutta!

Piti mennä tänään kouluun. Lähdinkin. Matkalla iski paniikki ja käännyin takaisin. Ei musta oo siihen.

Huomenna olis joku ylitärkeä tunti. En edes yritä mennä. Antaa olla vaan. Ei kiinnosta koko koulu, ihan sama valmistunko sieltä koskaan. Kuolen kuitenkin.

Nyt vituttaa kun kämppis hyppii tossa eteisessä enkä jaksa nousta laittamaan ovea kiinni. Sillä on ärsyttävä tapa valittaa mulle siitä, että koirat piilottaa sen hanskat. Joo ihan oma pentunsa niitä vie, tarttis siitäkin mulle valittaa.

Vois viiltää. Silläkään mitään väliä enää.

319

"Sä meinaat valmistua keväällä vai?"
"Niin kai"
"Molemmilta linjoilta?"
"En mä käy lukioo enää"
"TÄH? Mikset, kyllä se kannattais käydä..."

Joo kiitos isä, tiedän ettet ymmärrä etenkään kun en osaa (pysty) selittää miksi näin. Ihankuin mua ei muutenkin harmittaisi se lukion lopettaminen. Vielä muutama kuukausi sitten nauroin sille, kuinka monet pitävät kaksoistutkintoa vaikeana, mahdottomana suorittaa kolmessa vuodessa, mutta ei musta ollutkaan siihen.

Äiti haluaisi järjestää keväällä valmistujaisjuhlat, mutten taida suostua. En jaksaisi keksiä valheita sille, miksi jätin lukiopuolen pois, kaikki sukulaiset kun kuitenkin tietävät kaksoistutkinnosta. Hävettää etten jaksanut sitä.

Muuten viikonloppu meni hyvin. Otin äidin työpaikan heti kuin kodikseni, kerran joku tuijotti ja pakenin hetkeksi paikalta, muuten ei ollut mitään ongelmaa, vaikka siellä olikin hetkittäin paljon vieraita ihmisiä. Lenkitettiin yhdessä koiria, käytiin kaupoissa, katsottiin leffoja, tehtiin ruokaa ja leivoin isälle sämpylöitä, se kun ei aina ihan onnistu siinä itsekseen. Ja söin paljon. Ilman ahdistusta.

Huomenna pitäisi mennä kouluun. Ahdistaa, pelottaa, tekisi mieli skipata koko päivä. Uudet diapamit on haettu apteekista, tiedän tarvitsevani niitä nyt, kun pitää olla paljon (okei muille se on kai aika vähän) koulussa. Mutta oltiin tässä välissä jotain kuukausi ilman, kai niitä uskaltaa taas hetken popsia.

Perjantait koulua 8-16, poissaolojen kanssa tolla kurssilla kuulemma pakko mennä nollalinjalla, viimeinen bussi porukoille lähtee perjantaisin puoli viisi. Tän jakson aikana ei pääse edes sinne, kun ensviikolla on muuta menoa. Joululomalla tietysti, mutta tammikuussa en pääse käymään siellä kertaakaan. Viitti lauantainakaan sinne lähteä, olisin siellä neljän aikaan iltapäivällä ja sunnuntaina bussi lähteekin jo aamulla kympiltä. Kävisin siellä nukkumassa, jes.

Mä vihaan koulua. Mutta jos en tässä jaksossa käy istumassa tunneilla, valmistuminen lykkääntyy varmasti. Ja saisin stressata tosta samasta paskasta vielä vuodenkin päästä. Ei kiitos.

ääh, yritin etsiä tähän jotain sopivaa kuvaa, mutta tänään jumittaa sen osalta. Olkoot ilman sitten.

Asiasta kymmenenteen, aloitin taas vitamiinien popsimisen. Menee deetä, beetä, magnesiumia, sinkkiä, foolihappoa, omega kolmosia ja joskus harvoin monivitskuakin. Täytyy vielä fiksailla noita määriä ja ostaa pari purnukkaa lisää. Katotaan onko noista mihinkään. Kunhan löydän taas ne mulle sopivat määrät ja aikaa kuluu sen verran, että voisi huomata vaikutuksia(jos noi nyt mitään auttaa), niin kirjoittelen niistä varmaan enemmän.