404

Okei, toi torstainen postaus taisi olla aika paha, en vaan keksi miksi. Mulla ois salaseen ideaa samasta aiheesta, mutta en uskalla kirjoittaa sitä ainakaan vielä. Toisaalta se on aika tärkeä asia mulle, vaikka se luultavasti kuulostaakin kirjoitettuna tyhmältä. Haluan kuitenkin jossain vaiheessa kirjoittaa siitä, mutta nyt en uskalla ottaa sitä riskiä, että sekin huonontais vointia.

Perjantaina mietin koko päivän sitä, kuinka renkaanvaihdon jälkeen voisin lähteä normaalisti ajelemaan porukoille, mutta siinä matkalla voisikin tapahtua joku "onnettomuus". Leikin sillä ajatuksella monta tuntia, mutta lopulta päätin, että ois aika syvältä vaikka halvaantua sen takia. Jäi sitten ajatuksen tasolle se.

Viikonloppu oli muuten ihan jees, ahdisti aika paljon mutta kyllä sen kesti. Tänään käytiin lyllerön kanssa epävirallisessa näyttelyssä, pärjättiin yllättävän hyvin kun ottaa huomioon sen, etten ollut harjoitellut sen kanssa yhtään eikä se ole koskaan ennen ollut missään, missä olisi niin paljon koiria samaan aikaan. Siellä se nukkui vuoroa odotellessa mun sylissä jalat kohti taivasta, ei tainnut paljon stressata. Lauantaina virallisiin molempien kanssa, nyt ei ainakaan tarvitse miettiä miten piskit käyttäytyy, molemmat osaa ottaa rennosti. Enköhän minäkin, noissa kuitenkin pyöritty jotain 10 vuotta...

Yksi idioottikuski oli tänään liikenteessä, kaahasi kolmion takaa mun eteen ja vielä jarrutti siinä(??). No, olen kyllä miettinyt, painaisinko vaikka hirven hypätessä tielle vahingossa kaasua, mutta löytyy se jarru sieltä näköjään aika nopsasti. Tuli siinä hetki mietittyä, pitäiskö pysähtyä rauhoittumaan, mutta en sitten pysähtynyt. Voipi olla, etten olisi uskaltanut jatkaa siitä enää matkaa. Harvinaista onnea se, että perässä tuli tällä kertaa tyyppi, joka tiesi mitä turvaväli tarkoittaa. Muuten ois saattanut käydä hassusti.

Kämppis ottaa taas vaihteeksi päähän, mutta nyt ei jaksa kirjoittaa siitä. Pitäisi kai kömpiä nukkumaan, aamulla on pakko mennä sinne harjoitteluun. Hirrveesti uusia ihmisiä, yhh.

Viiltämisajatus pitäis kai taas saada pois mun päästä, se on ollut siellä koko viikonlopun. Tuntuu vaan siltä että viiltäminen auttas, mutta yritän olla ilman. Ei tää ole pitkään aikaan ollut näin vaikeeta.

Eksyin lukemaan jotain keskustelua itsemurhista. Siellä jotkut puhuivat siitä, kuinka eivät ole päässeet lastensa itsareista yli edes kymmenessä vuodessa. Miksi sen pitää olla muille niin vaikeaa jos mä en vaan enää jaksa.

Tässäkään postauksessa ole mitään järkeä.