Liikaa ihmisiä ja liian vähän omaa rauhaa, sitä en taaskaan muistanut ettei se toimi. En oo saanut ees nukkua yksin, vaan äiti on tunkenut samaan huoneeseen. Eilen muutama sukulainen kävi tässä vielä, en kehdannut missään vaiheessa karata muualle. Illalla alkoi ahdistaa, aluksi vaan vähän mutta olihan se sit pakko kuitenkin pihalle lähteä, kun alkoi pää hajoomaan ihan kunnolla. Lenkki onneksi auttoi, mutta kyllä mä silti vähän ootan lauantaita, vaikka täällä viihdynkin. Saa taas sen oman rauhan, mikä ei tässä talossa oo mahdollista. Päivisin on onneksi niin paljon tekemistä, ettei ehdi ahdistumaan mistään. Illat vaan on vähän vaikeita välillä. Noh, lauantaina viimeistään helpottaa.
Kai tää on ihan hyväkin olla täällä vähän pidemmän aikaa putkeen. Saa vähän etsittyä niitä omia rajoja, testattua mitä jaksaa, mut sit on kuitenkin tutussa paikassa ja tuttujen ihmisten kanssa, ni ei (kai?) oo maailmanloppu jos alkaa hajottaa. Ja täältä nyt pääsee ajelemaan kotiin ihan koska vaan.
Eilen tuli muuten täyteen 150 päivää ilman viiltämistä. Siinä oli mulle ihan tarpeeksi joululahjaa, kun tajusin että oon taas näin pitkällä. Vaikka on tästä vielä aika paljon matkaa siihen viiteensataan päivään, missä asti on joskus käyty. Mut kyllä sinne päästään.
Oli mulla parempaakin kirjotettavaa, mutta se jäikin vielä luonnoksiin roikkumaan. Liikaa häiriötekijöitä, ei täällä pysty kirjottamaan mitään tän enempää.
Tosi paljon onnea tuosta 150 päivästä ilman terää!! :) ja joo, kyllä pääset :) On muuten tosi hyvä varmaan tuo, että löydät tollasista ikävistä/ahdistavistakin asioista hyvät puolet, tai siis ainakin osaat kääntä ne omaksi edukses.
VastaaPoistaKiitos! :) Jep, on siitä ollut aika paljon apua :)
Poista