509: Jos näet valoa tunnelin päässä, katsot väärään suuntaan

Piti tosiaan mennä aikaisin nukkumaan. Yritinkin, olin ennen kymmentä kömpinyt peiton alle. Tottakai vanhojen tapojen mukaisesti jäin yliajattelemaan moneksi tunniksi. Ja heti kun alkoi tuntua siltä, että voisi vihdoin nukahtaa, havahduin projektikoiran "nyt pitää päästä ulos"-ininään. Nyt ei enää väsytä, joten se niistä yöunista sitten.

Oon nukkunut tällä viikolla pelottavan hyvin, niin pitihän tän valvomisen osua just tähän yöhön. Aamulla pitäis olla tallilla ja iltapäivällä treeneissä, ei ehdi ees kunnon päikkäreille. Tosi kiva varmaan juosta treeneissä illalla, kun ei ehdi lepuuttamaan jalkoja tarpeeksi, nilkka taas muistuttelee olemassaolostaan. Olihan se muutaman päivän särkemättäkin välissä, nyt voikin taas vihoitella 24/7, vaikkei edes liikkuisi.

Vois sitä huonomminkin mennä, ottaa vaan päähän.

Eksyin lukemaan mun vanhinta tallessa olevaa blogia, 2010-2011. Tosi vaikeeta tunnistaa itseään niistä teksteistä. Ei yhtäkään postausta ilman kuolemasta kirjoittamista, ekat yritykset lopettaa viiltely (tais olla aika toivotonta sillon), avun hakemisen miettimistä, jota en kuitenkaan silloin uskaltanut pyytää, kännäystä, sekakäyttöä... Öh, ei ehkä ihme, että on ahdistanut koko päivän, kun on lukenut jatkuvasti yhtä masentavaa tekstiä.

En oo kauheesti jaksanut blogia päivitellä. Eikä oo oikeestaan mitään kirjoitettavaakaan. Kaivelen sellaisia vanhoja juttuja, joita en halua tänne tai edes salaiseen kirjoittaa, ja mitään ylimääräistä ei jaksa. Välillä hajottaa, etenkin jos unohdun miettimään liikaa, mutta kai mä ihan hyvin pärjään. Onneksi lauantaina pääsee taas hetkeksi vaihtamaan maisemaa, jos vaan jaksan ajella porukoille asti. Pääsee taas leikkimään sosiaalista, tekee varmaan ihan hyvää nähdä ihmisiäkin joskus...