Epävakaa on taas vauhdissa. Oon tässä 12 tunnin sisällä ehtinyt vittuuntua ihmisiin, todennut rakastavani ihmisiä (mitähän hittoa aivot), halunnut kuolla, miettinyt miksi ihmeessä jotkut haluavat kuolla, suuttunut lapsuudenystävälle ja minuutin päästä ollut taas ajattelemassa, kuinka parempaa ystävää ei voi löytää. Keksinyt uuden syyn mun ihmissuhteita vaikeuttavalle käytökselle ja tajunnut, että teen sitä myös lapsuudenystävän kanssa, en vaan yhtä selkeästi. En oo vielä keksinyt, miten sitä voisi muuttaa, mutta oon päättänyt selvittää senkin. Pari viikkoa ja se on hoidettu pois alta, jos yhtään itseäni tunnen. Nauranut isoveljen kanssa ja "pakottanut" sen korjaamaan mun koneen, ollut samaan aikaan vittuuntunut ja iloinen siitä, että kerrankin ehtii olemaan pidemmän aikaa samassa paikassa kuin se. Haluaisin erakoitua, mutta samalla suunnittelen festarireissuja ja muita menoja kavereiden kanssa.
En oikeen enää tiedä, onko tämä hauskaa vai tosi vittumaista. Kai vähän molempia. Näin kännissä enemmän hauskaa, mutta eiköhän se huomenna taas vituta.
Sain sentään perseeni laahattua mökille, ja saan kerrankin olla täällä yön yli pelkästään koirat seurana. En oo tainnut koskaan ennen nukkua täällä yksin. Tupakkareissu täytyy täällä hoitaa ilman koiria, ei huvita viedä niitä susien syötiksi, mutta muuten on onneksi ne seurana. Oon ehtinyt kaupunkilaistua liikaa vuosien aikana, ennen ei ihmetyttänyt pimeys eikä metsän elukat, ei ne nytkään onneksi pelota, mutta jotain varovaisuutta on tunkenut mukaan kuvioon.
Kai sitä tavallaan yrittää löytää jotain tasapainoa. Jos tää epävakaa hyppii näin pahasti silmille, niin jotain on pakko muuttaa. Täytyy taas selvittää, mikä olikaan sopiva määrä erakoitumista tai toisten seuraa, paljonko sitä pitäisikään osata nukkua ja ulkoilla jne. Oon selvittänyt ne aika monta kertaa, mutta tilanteet muuttuu...
Mutta vaikka oonkin tänään ollut sitä mieltä, ettei enää jaksa yrittää mitään ja parempi antaa vain kaiken olla ja kadota pois, ettei enää todellakaan jaksa painia minkään masennuksen kanssa, niin nyt on taas yllättävän hyvä. Kyllä mä edelleenkin osaan hilata itteni sieltä kuopasta pois, tai tänään muut on tainneet hilata? Oon vaan mennyt mukana, vaikka tavallaan olisikin halunnut maata koko päivän sängyssä piilossa. Mut jos oisin pysynyt vaan siellä, haluisin varmaan edelleen kuolla. Nyt en halua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti