a.) Menen nukkumaan ihan tyytyväisenä, mutta sängyssä maatessa paniikkikohtaus hiipii päälle, milloin mistäkin. Jos se ei mene paniikkokohtaukseen asti, niin sitten mun on pakko ravata tarkastamassa milloin mitäkin koska tyhmät aivot ajattelee, että jotain pahaa tapahtuu jos sen jättää tekemättä.
b.) Tässäkin meen yleensä ihan tyytyväisenä nukkumaan. Parin minuutin sisällä peiton alle kömpimisestä itken milloin mistäkin syystä, aina en itsekään hahmota sitä syytä. Sitä itkemistä riittää sit vähintään pari tuntia.
c.) Taas (ylläri) ihan tyytyväisenä sänkyyn. Ei paniikkia eikä itkua, sitä ehtii aina hetken ajattelemaan että jes, nyt voisin jopa nukahtaa. Mutta ehei, ei tietenkään. Liikaa ajatuksia, ei välttämättä mitenkään negatiivisia, mutta valvottavat kuitenkin. Tai en tiiä valvottaako ne ajatukset, osaan tyhjentää mielen aika hyvin, muttei sekään auta. En vaan osaa rentoutua. Muutaman tunnin jälkeen sitä alkaa jo vituttaa niin paljon, ettei sinä yönä kannata enää edes haaveilla nukkumisesta.
d.) Vedän unilääkkeet naamariin ja nukun vähintään seuraavat 14h, koko seuraava päivä menee palellessa ja koomaillessa tajuamatta mistään mitään.
Ei vaan tajua. Tiiän kyllä, että hautaan päivisin tekemiseen kaikki ne asiat, joita en osaa/jaksa/halua käsitellä, mutta ei se oo ennen näin vahvasti vaikuttanut (paitsi siinä vaiheessa kun kaikki taas hajoaa käsiin, mutta ei sen pitäis ihan vielä tapahtua jos mennään samalla kaavalla kuin aikaisemmin). Melatoniinitkin on yhtä tyhjän kanssa tällä hetkellä.
Hiton kiva olla joku nukkumisvammainen taas, etenkin kun se koulu alkaa viikonloppuna. Haluis siellä olla ihan töks väsymyksen takia. Aamutallitkin on taas sitä, että hoidan hommat mahdollisimman nopeesti pois alta, kun ei vaan jaksa tehdä mitään ylimäärästä. En tosin tiiä mitä se kiiruhtaminen auttaa, kun en kuitenkaan nuku päikkäreitä, tässä vaiheessa ne venähtäis liikaa ja se ois heippa viimeisellekin toivolle yöunista.
Eikä auta ees viina, tyhmä vaihtoehto mutta kokeiltu sekin.
PLAAAH.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti