Teen samaa usein muuallakin. Kerran kesässä "vuora"mökillä on ihana istua yksin laiturilla auringonlaskua katsomassa, uittamassa varpaita viileässä vedessä, laineiden liplatusta ja mökistä kuuluvaa puhetta kuunnellen. Rakastan.
Joskus metsässä lenkkeillessä on kiva vain pysähtyä istumaan. Puron viereen, suolle, tiheään metsikköön, pellon laidalle... Katsomaan, kuuntelemaan ja ihmettelemään. Joskus omien ajatusten kanssa, joskus vain ympäristöön keskittyen.
Joskus öisin makaan sängyssä tuijottamassa kattoa, kuuntelemassa radiota täysin musiikkiin keskittyen. Joko ilman ajatuksia, kappaleita tulkiten tai miettien, mitä tunteita, muistoja ja ajatuksia mikäkin kappale herättää ja miksi.
Välillä on hyvä vain rentoutua ja antaa kaiken muun olla. Elää tässä ja nyt, ainoastaan meneillään olevan hetken tuntien. Unohtaa stressi, kiireet ja murheet, edes hetkeksi. Hyvää terapiaa, josta DKT-ryhmässäkin aikoinaan puhuttiin. Toisaalta tää kuului mun harrastuksiin jo ennen ryhmää, mutta ehkä sen jälkeen oon tehnyt tätä vielä vähän tarkemmin, oppinut huomaamaan ne pienimmätkin asiat. Oppinut ehkä arvostamaankin niitä hetkiä entistä enemmän.
Yleensä niiden hetkien jälkeen herää kirjoitusinto. Siitä voinette päätellä, etten ole tehnyt tätä hetkeen, onneksi sentään tänään jaksoin. Jatkossa taas useammin, toivoisin. Jaksaa taas huomattavasti paremmin käsitellä asioita, jaksaa ajatella, kun on saanut hetken taukoa ajatuksiltaan.
Pakko tarttua tuohon kuvatekstiin. Se on nimittäin niin totta. Olen havainnut, että suurin osa itselleni tärkeimmistä muistoista ovat hetkiä, jotka tapahtuma-aikaan tuntuivat todella mitättömiltä.
VastaaPoistaJep, sama on tullut huomattua täälläkin.
Poista