Mä rakastan sitä, miten kesäisin yölläkin metsässä on lämmintä. Riittävän lämmintä puroissa kahlailuun. Riittävän lämmintä, että voi vain heittää koirille niiden iltaruoat maahan etsittäväksi ja makoilla kivellä tuijottamassa taivasta ja kuuntelemassa luonnon ääniä sen aikaa, kun koirat aktivoivat itse itsensä ja nenänsä. Tänään näin tähdenlennonkin, pitkästä aikaa.
Nukkua en enää osaa. Mutta ei se mitään, aina sitä jossain vaiheessa nukahtaa kun on riittävän väsynyt. Musiikkia on turha yrittää kuunnella lenkeillä, aina kuulokkeista kuuluu joku sana joka muistuttaa mahdottomasta päätöksestä ja loppulenkki onkin sitten pilalla.
Unohdin jo mistä halusin kirjoittaa. Ei se varmaan ollut mitään kovin tärkeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti