Aina välillä sitä haluaisi vaan kuolla pois, luovuttaa ja lopettaa koko elämä. Välillä tekisi mieli lopettaa koulu, lukittautua kämpille ja pysyä siellä neljän seinän sisällä ikuisesti. Yksin. Mutta en mä voi luovuttaa nyt, en anna itselleni lupaa siihen. Kumpa olisi joku, joka pystyisi vahtimaan, pitämään mut hengissä vaikeimpinakin hetkinä. Se on niin vaikeeta yksin, kyllä mä muuten pärjään, mutta ahdistuskohtaukset eivät ole kadonneet mihinkään eikä niitä meinaa aina kestää. Ehkä nekin siitä joskus helpottuu, toivottavasti ainakin.

Mun koira muuttaa kuukauden päästä mun kämpille. Yritän pitää sen täällä ainakin muutaman viikon. Jotain seuraa sitten täälläkin. Ei se voi näköjään asua porukoilla ennen kuin saan ne uskomaan, että sitä pitää välillä komentaakin, vaikka se onkin pieni ja söpö. Tyyppi on ruvennut puremaan ja törttöilemään muutenkin. Helpompi mun on opettaa se takasin tavoille täällä kuin porukoilla, ja tulee samalla testattua onko siitä kerrostaloeläjäksi. Jos vaikka jättäisin palauttamatta ja pitäisinkin sen täällä.