Mä en kestä. Ehkä vaan yritän taas mennä sinne terkkarille. Mitäköhän sekin ajattelee, kun käyn siellä vähän väliä, mutten koskaan kerro sille mitään? Taas sellanen olo, että ois pakko saada puhua jollekin. Mut enhän mä pysty. Yritän vielä kerran puhua sille terkalle, mutta jos (kun) se menee taas samanlaiseksi valehteluksi kuin ennenkin, niin se on sitten se tasan vuosi ja oon kuollut. Turha mun on enää yrittää mitään, ei mikään onnistu kuitenkaan koskaan.

Tekis mieli viiltää. Tai vetästä kännit. Taidan päätyä jälkimmäiseen.