Miten voi olla niin vaikeaa lähettää yksi pieni sähköposti? Yritin varata terkkarille jutteluaikaa, mutten loppujen lopuksi osannut päättää, miten olisin asiani kirjoittanut. Ja päätin myös, että en ole tarpeeksi masentunut hakeakseni apua. Jäi sitten sekin aika varaamatta. Tuskin se terkkari tälläkään kertaa mitään voisi auttaa, valehtelisin kuitenkin taas kaiken olevan hyvin. En mä viimeksikään edes ehtinyt miettiä mitä vastaisin, se "kaikki on hyvin ja plaaplaaplaa" -selitys vaan tuli automaattisesti. Muistan vieläkin sen, miten pahalta tuntui kuunnella selitystä siitä, miten on hyvä asia ettei ole itsetuhosia ajatuksia. Ei sen jälkeen enää pystynyt myöntämään, että oikeesti mietin itsaria silloinkin melkein joka päivä.

Oonhan mä tähänkin asti pärjännyt yksin, mutta ei tää tästä näytä paremmaksi muuttuvan, vaikka välillä siltä tuntuukin. Mulla menee paremmin oikeestaan aina kun haluan tosissani parantua ja päästä tästä paskasta eroon. Harmi vaan suurimman osan ajasta pelkään parantumista, pelkään jättää tämän tutun ja 'turvallisen' elämän ja jatkaa eteenpäin. Sen takia mua varmaan se uusien hoitohevosten luona käyntikin ahdisti niin paljon. Sehän tarkoitti sitä, että pääsin taas vähän eteenpäin, eikä se ole se, mitä nyt haluan. 

Mun täytyis vaan jotenkin saada pidettyä kiinni siitä parantumisen halusta, pitäis onnistua voittamaan edes osa peloista sen avulla tai en tule koskaan pääsemään tästä eroon. 

Anteeksi kaikki ihanat kun en vastaa ikinä kommentteihin, en vaan jaksa...