Miten mä voin ikinä enää luottaa keneenkään? Mulla on ollut elämässä tasan kolme ihmistä, joille oon voinut kertoa melkein mitä tahansa ja joille oon uskaltanut näyttää, ettei mullakaan mee aina hyvin. Niistä kaksi on tässä parin viikon sisällä osoittautunut täysiksi kusipäiksi. Ne molemmat on satuttanut mua tahallaan aina kun se on ollut mahdollista tehdä niin, etten ole itse tajunnut sitä. Toisen takia mulla tais mennä yli parin kuukauden ruokarahatkin hukkaan.

Taas vaihteeksi sellainen olo, että ois pakko päästä puhumaan jollekin. Mutta en mä pysty vaikka haluaisinkin. En jaksa enää esittää niin hyvin kuin ennen, en pysty enää pidättämään itkua jokaisessa tilanteessa missä haluaisin, nekin estää muille kertomisen. Mä en suostu näyttämään kenellekkään, kuinka paljon mua oikeesti sattuu ja kuinka paljon jotkut ikivanhat asiat vaikuttaa edelleen mun elämään. Tai oikeestaan mä en vaan uskalla näyttää sitä. Johan se nähtiin E:n ja H:n kanssa, että kaikki jotka saa tietää satuttavat vaan lisää. Enkä mä jaksa enää yhtään enempää.

Tänhetkistä oloa voi jopa kestää hetken, vaikkei mun päässä taidakkaan pyöriä paljoa muuta kuin kuolema. Ei sentään ahdista, oon vaan väsynyt tähän elämään. Huomenna pitäis taas jaksaa raahautua tallille, sen jälkeen ahdistaa ihan varmasti.
Yrittää tässä nyt lukea kokeisiin, kun joka päivä on huono olla. Lukion puolelta vielä ihanasti enkun, ruotsin ja kemian kokeet, eli just ne aineet joista en tajua yhtään mitään ja pitäis päästä kaikista läpi.

Ostin tänään itelle ja kahdelle kaverille liput nickelbackin keikalle. Ihankun muka olisin syyskuussa hengissä.