Tää on ilmeisesti menossa taas siihen, että oon noin joka toinen minuutti valmis tekemään mitä tahansa kun elämä on niin kivaa ja plaaplaaplaa ja joka toinen minuutti taas mietin, miten täältä pääsisi helpoten pois. En voi enää edes luvata pysyväni erossa viiltelystä, vaikka oonkin pystynyt olemaan näin kauan ilman... Ja vielä nää olot näin viikonlopun alla, huomenna pystyy vielä olemaan kun on koulu ja sen jälkeenkin pitäis nähdä kaveria, mutta lauantai tai sunnuntai on pakko olla kokonaan yksin. Ei tämä mene koskaan parissa päivässä ohi, ei oo koskaan mennyt.

Miksi valehtelu on niin paljon totuuden kertomista helpompaa?