Huomasin taas pysytelleeni viikon yksin neljän seinän sisällä. Joka päivä on pitänyt olla menossa jonnekin, mutta sinnittelin sisällä niin kauan, kunnes jouduin olemaan päivän ilman ruokaa. Tänään oli pakko uskaltaa käydä kaupassa ja se oli taas ihan kamalaa. Mutta ei varmaan ihme että on masentanut, ei kai sitä kovin pirteenä voi pysyä jos tuijottaa viikon ajan vain samoja seiniä. Aamulla yritän taas raahata itseni lenkille. Ja perjantaina pitäis nähdä yksi nettituttu jätkä (apua) ja lähteä taas festarireissuun.

Kai tää tästä taas helpottaa. Harmittaa, kun tajuan kyllä, mitkä asiat pahentaa oloa ja mitkä ei, mutta huomaan ne yleensä vasta jälkeenpäin. Jos vaikka joskus oppisi huomaamaan kaikki häiritsevät asiat heti, vois helpottaa elämää kummasti. Mutta en mä lopeta yrittämistä, vaikka mitä kävisi.

Eilen joudun taas tappelemaan itseni kanssa viiltämisestä. Monta kertaa olin jo terä kädessä, mutta pystyin kuitenkin olemaan ilman. Ja oli muuten viimeinen kerta, kun annan itselleni luvan jäädä jumittamaan sisälle pitkäksi ajaksi, jos seuraukset ovat tälläisiä.