Jos jossain vaiheessa olen pitkään kirjoittamatta, älkää huolestuko. En ole kuolemassa mihinkään, en ole tekemässä itselleni mitään pahaa. Mä aion parantua. Joo oon sanonut ton monta kertaa, mutta nyt mulla on siihen paljon paremmat mahdollisuudet kuin koskaan ennen.

Mulla on ystäviä, joille voin kertoa ihan kaiken jos on pakko. Kovin mielelläni en kerro niille viiltelyistä ja yritänkin pitää jäljet vielä piilossa, mutta ne tietää mun menneisyydestä. Ja ne jaksaa katsoa mua silloinkin, kun olen vittumaisella tuulella. Tai ei ne vaan katso, vaan ne piristää, laittaa mut nauramaan vaikka väkisin. Ne osaa olla niin kahjoja välillä, ja ai että mä rakastan niitä.

Mulla on harrastus. Se nyrkkeily ei onnistunut, mutta ehkä sen ei ollut tarkoituskaan onnistua. Mulla on hevoset enkä tarvii muita harrastuksia. Etenkin Yy antaa mulle tosi paljon voimaa jatkaa, se on vaan niin ihana tunne kun tajuaa saaneensa sen oppimaan jotain. Oon sen selässä aina ihan hymy korvissa. Menee siihen joskus hermotkin, mutta enemmän sen kanssa on hyviä hetkiä kuin huonoja.

Mulla on tää kämppä ja kämppis ei oo täällä lomalla paljoa, joten ei tarvii katella sen sotkuja. Kuukauden päästä toivottavasti taas vaihteeksi muutto ja siitä eteenpäin toinen ystävistä kämppiksenä.

Loma pelottaa, mutta ehkä se ei haittaa. Ehkä mä pystyn keksimään jotain tekemistä ja näen kavereita vähintään pari kertaa viikossa, joten en ole niin yksin kuin aikaisempina vuosina. Autokoulun kakkosvaihetta jännitän ihan liikaa, mutta ehkä selviän siitäkin.

Tästä lähtien kirjoitan vanhaan päiväkirjaani vähintään kolme hyvää asiaa menneestä päivästä, joka ikinen ilta. Kolme saa riittää aluksi, koska olen liian huono keksimään huonoista päivistä mitään hyvää, mutta ehkä kolmen hyvän asian keksiminen ei ole liian vaikeaa. Ainakin mä yritän.