Pelottavaa. Viillot muuttuu kerta kerralta syvemmiksi ja leveämmiksi. Oon jotenkin kieltäytynyt huomaamasta sitä, mutta tänään vertasin tämänpäiväistä jälkeä kuukauden(?)takaiseen jälkeen, ja ai että se oli pieni uuteen verrattuna. Kaiken lisäksi en osaa enää lopettaa sitä ajoissa. Ennen ahdistus johti yhteen tai kahteen pieneen viiltoon, nykyään se saattaa johtaa kymmeniin syviin viiltoihin. Mutta en mä silti halua lopettaa. Tai haluan, mutta en pysty siihen, joten käännän sen aina niin, etten halua. Tai oikeastaan en tiedä haluanko lopettaa vai en. Vaikeaa.

Pitäisi pian tehdä apteekkireissu, mutta se on pakko uskaltaa hoitaa yksin. En ole käynyt yksin kaupassa pitkään aikaan, en ole pystynyt, houkuttelen aina kämppiksen mukaan. Mutta ei sen tarvitse saada tietää viiltelystä, ei sen tarvitse nähdä kuinka paljon puhdistusainetta, laastareita ja sideharsoa nykyään tarvitsen. Nytkin sideharsot on loppu, eikä nuo paperista ja teipistä tehdyt viritelmät ole kovin verenpitäviä. Haluais kuitenkaan lakanoita sotkea. Tai ei kai sen niin väliä.

Terppaakin näkee vasta viikon päästä, mietin tässä pitäiskö sille laittaa viikonlopun aikana sähköpostia ja kysyä, voisko päästä jo ennen perjantaita käymään edes hetkeksi...