Työharjoittelu voittaa koulun, mitä nyt epäonnistumiset ja kaikenmaan mokailut jää häiritsemään vielä enemmän kuin koulussa. Välillä olen töissä tosi poissaoleva, harhaudun vaan ajatuksiini enkä näe mitään muuta. Onneksi teen suurimman osan hommista takahuoneissa, ja yleensä liikkeen puolella työskennellessäkin pystyy muiden huomaamatta livahtamaan hetkeksi omiin oloihinsa. Kyllä mä tykkään noista töistä, ja etenkin meidän pomosta, vaikka on pari muutakin vakituista työntekijää ihan ok.

Mokien päähän jäämisestä kertonee riittävästi se, että oon molempina päivinä päätynyt viiltämään heti töiden jälkeen. Enkä mä näe taas mitään järkeä viiltelyn lopettamisesta, mä en edes halua lopettaa sitä (taas joku pieni ääni huutaamun päässä, että haluan mä oikeasti lopettaa sen). Itsariajatuksekin on voimakkaampia kuin aikaisemmin. Toivottavasti tää olo tästä helpottuu edes vähän, kun oppii tuntemaan työkaverit ja työtehtävät paremmin...

Tällä hetkellä eniten stressaa se, että tiedän mulla olevan terpalle aika huomiseksi, mutta oon hukannut sen lapun, missä kaikki seuraavat ajat lukevat. Enkä kehtaa myöntää terpalle hukanneeni sen lapun, joten valvon varmaan koko yön sitä etsiessä. Ihankuin se muka jostain voisi löytyä, kun olen jo käynyt koko kämpän kahteen kertaan läpi, mutta stressataan nyt sitten kunnolla. Nyt oli pakko istahtaa hetkeksi alas, kun yksi viiltojälki alkoi vuotamaan pikkasen liikaa, josko se tuosta tasottuisi kun hetken ottaa vähän rauhallisemmin.

Pelottaa jäädä viikonlopuksi yksin. Mutta en mä kehtaa myöntää sitäkään terpalle. Pakko mun on yksi viikonloppu itsekseni pärjätä.

Heitän tuon viiltelylaskurin taas pois, en jaksa käydä nollaamassa sitä päivittäin.