Terapeutti kysyi multa tänään, saako se lukea mun blogeja. Oli pakko kieltää molemmat ainakin toistaiseksi, ehkä joskus myöhemmin. Koiran blogia se ei saa lukea ihan siitä syystä, että esitän siellä ihan liikaa, enkä jaksa erotella sille sitä, mikä on totta ja mikä ei. Saatan kirjoittaa sinne, että lähipäivinä on lenkkeilty ja treenattu - tosiasiassa kämppis on lenkittänyt tuon samalla kuin omansa, ja mä oon käskenyt sen istumaan ennen kuin se on saanut ruokansa. Jos kirjoittaisin sinne totuuden, saisin haukut aika monilta, onhan mulla aktiivinen koira, joka oikeasti vaatii tekemistä. Se on ihan tyytyväisen oloinen, vaikken olekaan sen kanssa ulkoilemassa 24/7, mutta kaikki ei sitä usko. Tää blogi taas on liian henkilökohtainen, en halua kertoa sille vielä kaikkea sitä, mitä tänne kirjoitan. Esimerkiksi viiltelystä se ei tiedä mitään, ja tuo laskuri pamahtaa silmille heti kun koko blogin avaa. Ehkä kuitenkin tulostan sille jotain tekstejä täältä ennen keskiviikkoa, katsotaan nyt miten jaksan. Heh, teen jopa mustekasetin vaihtamisesta ylitsepääsemättömän raskaan asian toisinaan.

Muutenkin musta tuntuu, että toi terapia on edelleen sellasta pintapuolista, mä en uskalla läheskään joka kerta olla siellä oma itseni, enkä uskalla kertoa siellä melkein koskaan mitä mieltä oikeasti olen jostain. Ehkä tää tästä ajan kanssa...? Tänäänkään en uskaltanut myöntää, että muutamasta tekstistä ympyröimäni sanat liittyvät oikeasti täysin mun elämään, terpan kysyessä asiasta vastasin vaan sen vakiovastauksen, etten tiedä. Kuitenkin sanat olivat luokkaa jatkaa, ymmärtää, yksinäisyys, vääryys, vesi (oon jo kauan halunnut uimaan pitkästä aikaa), pohdiskella, ystävät ym, jotka liittyy tällä hetkellä tosi vahvasti mun elämään.

Koulussa oon koko viikon näytellyt väsynyttä ja tauoilla nukkuvaa ihan vaan siksi, koska oon seikkaillut omissa ajatuksissani, enkä oo jaksanut kuunnella kavereiden juttuja. Tosin mulla taitaa olla vaan yksi kaveri nykyään. Toinen "kaveri" kilahti meille siitä, että me läpällä vedettiin pari viikkoa sitten yksi rööki puoliksi, vaikka se tasan tietää, ettei me todellakaan aiota oikeasti alkaa polttaa. Siinä se murjotti ja leikki mykkäkoulua pari viikkoa, kunnes kämppiksen ex, jonka kanssa J siihen asti hengaili, suuttui sille jostain. Sen jälkeen J on roikkunut meidän seurassa niin, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Minen aio siihen luottaa enää, kun ei se voi edes kertoa, mistä se oikeasti suuttui. Kokeissakin se katsoo nykyään ja on katsonut aina kaikki vastaukset multa, mutta ikinä mä en saa katsoa siltä. Tollasia pikkujuttuja se on tehnyt oikeestaan aina, enkä mä oo tajunnut mitään. Käyttää mua ja kämppistä selvästi vaan hyväkseen, mutta ei me haluta sitä yksinkään jättää, joten annetaan sen roikkua koulupäivät meidän seurassa.

Huomenna vartijakurssin koe, josta on pakko päästä läpi, ja se ei tule onnistumaan ilman lukemista. Pitäisi jostain repiä jaksamista siihen.

Mitäs muuta... Aamuisin eka ajatus on aina se, että ois helpompaa olla kuollut, mutta päivisin on jopa ihan ok olo. Pikkupiski on täällä hoidossa lauantaihin asti, sitä on ollut ikävä <3 Maanantaina alka työharjoittelu eläinkaupassa, stressaa, stressaa ja stressaa, mutta ehkä siitä selvitää.

Tulipas nyt tekstiä, kun on ollut pidemmän aikaa kirjoittamatta mitään kunnolla :D Koittakaa kestää, seuraavat postaukset on luultavasti taas lyhyempiä, kun mulla on aikaa kirjoittaa.