keskiviikko 25. syyskuuta 2013

260

Nyt mä taas muistan, miltä tuntuu aamuisin jäädä sänkyyn makaamaan siksi, koska siinä koirien vieressä on niin hyvä olla. Muistan myös, miltä tuntuu nauttia koirien kanssa ulkoilusta, miltä tuntuu olla läsnä kämppiksen kanssa jutellessa ja miltä tuntuu nauraa niin paljon että vedet valuu silmistä.

Mä olen kehittänyt kielipäätäni jutellessani lyllerön (pennulla on monta nimeä...) kasvattajan sekä veljien omistajien kanssa, olen ottanut yhteyttä lyllerön isän omistajaan ja odottelen innolla vastausta, enää en edes huuda kämppistä tarkastamaan jokaista viestiä ennen lähetystä virheiden varalta.
Olen ulkoillut koirien kanssa, oikeasti paljon, enemmän kuin pitkään aikaan. Aina koulusta tullessa nappaan ensin molemmat ulos, syön jotain, väsytän lyllerön ja lähden Toren kanssa lenkille. Raskasta ehkä, mutta ainakin on tekemistä ja se piristää. Oon myös treenannut molempien kanssa vähän, tosi vähän mutta kuitenkin.
Olen jaksanut kaivaa kamera(t) esiin kaapista, jaksanut jopa käyttää niitä paljon, aina vapaapäivinä. Johan tässä oltiin melkein pari kuukautta lähes kokonaan kuvaamatta, vaikka yleensä rakastan sitä.

On mulla niitä vaikeitakin hetkiä, niitä jolloin haluaisi vain kuolla pois, hetkiä jolloin kaikki tuntuu kaatuvan päälle, mutta ne menee aina ohi. Mä niin toivon, että tämä olo olisi pysyvää, mutta pahoin pelkään ettei. Jonain päivänä sitä pudotaan taas ja lujaa. Mutta siihen asti adios! Mulla ei ole tällä hetkellä aikaa päivitellä tätä tai salaista blogia eikä mulla ole oikeastaan tällä hetkellä edes mitään kirjoitettavaa, päivät pyörii niin vahvasti koirien ympärillä, enkä halua tästä mitään koirablogia, se mulla on jo toisaalla.
Käyn edelleen lukemassa teidän muiden blogeja, mutten ehkä niin usein kuin ennen. Haluan kuitenkin tietää miten teillä menee.

Pötkylä.

4 kommenttia:

  1. lyllerö sopii hänelle :)

    ei kannata miettiä koska se paha olo tulee, vaan nauttii siitä hyvästä olosta. se tulee jos on tullakseen ja menee sitten taas ja sä selviät siitä kyllä. tosi kiva, että sulla on noin paljon mukavaa tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mm, ainakin mä yritän nyt elää hetkessä, murehtimatta siitä koska tämä olo romahtaa.

      Poista
  2. Mitähän mä sanosin? No, ainakin mä oon tosi, tosi onnellinen! Hienoa, hienoa, hienoa...mistä sä tiedät, ehkä sitä paha oloa ei enää tulekaan koskaan siinä mittakaavassa kuin ennen. Jos joka kerta pääset siitä yli, ehkä se hiipuu hiljalleen pois. Mahtavasti sä olet edistynyt tänä vuonna! Puhu terpan kanssa kaikesta mahdollisesta. Puhu läheisille ihmisille, vaikka se tuntuskin vaikeelta. Mä en oikein voi kun toivottaa sulle onnea!

    Toi koira on kyllä niin mahtavan näkönen pötkylä että alta pois. Vietä aikaa niitten koirien kanssa, kuvaile niitä ja jää aamuisin sänkyyn makaamaan niitten kanssa :) Tee mikä tuntuu hyvältä, miten tunnet olevasi onnellinen, tai ainakin mahdollisimman onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voihan se hiipuakin, mutta ainakin aikaisemmin näitä hyviä kausia on seurannut olon romahtaminen. Toivotaan että vaikeemmat kaudet hiipuu, jos ei, niin ainakin pystyn edes välillä nauttimaan elämästä ja toivon sen riittävän siihen, että pysyn hengissä.

      Täytyy vielä yrittää kehitellä jotain uuttakin tekemistä, uudet asiat piristää mua yleensä parhaiten :)

      Poista