503: Tarvitsemme välimatkaa nähdäksemme lähelle

Nii-i, ehkä joskus lakkaan sanomasta, etten kirjoita hetkeen :D Ei osaa olla ilman.

Mä oon käynyt paikoissa, joissa vietettiin aikaa L:n kanssa. Oon käyny vanhalla tallilla, oon niin iloinen siitä, että tallinomistaja ymmärsi mun selityksen ja antoi mun käydä siellä ihan rauhassa ajan kanssa pyörimässä. Käyny vanhoilla lenkkireiteillä, ottanu mukaan kuunneltavaksi biisejä, joita L kuunteli, ja joita kuuntelin sen kuoleman jälkeen + muutoinkin kun olin nuorempana aika pohjalla. Pyöriny foorumeilla, joilla tuli käytyä joskus vuonna nakki. Keksiny tekosyitä, joilla voisin välttää vanhojen asioiden kohtaamisen, miettinyt, että kuolen mieluummin kuin kohtaan ne, mutta pakottanut itteni siihen kuitenkin.

Vastapainoksi oon nähnyt lapsuudenystävää, jutellut sen kanssa paljon, tosin pidän tarkotuksella puheenaiheet aika kevyinä tällä hetkellä. Nähny nettituttuja koirapiireistä, käyny ajelemassa ja selvittämässä ajatuksia, jutellu, leiponu porukoiden mieliksi (raukat kun ei ite osaa yhtä hyvin), kirjottanu ajatuksia vihkoon, kaikkea en tänne enkä ees salaseen halua laittaa, ettiny uusia biisejä, istunut pihalla keskellä yötä ihan vaan koska halusin, kuvannu ja muokannu kuvia, lenkkeilly uusissa maisemissa, kurkkinut vähän auton konepellin alle (tätä en tosin tehny yksin :D), tehny superpuhdistuksen kameralle.. Nyt oon yön nettitutun luona, ensyö ois tarkotus viettää autossa. Ja oon vaihtanut ajatuksia yhden porukoiden eläkeläisnaapurin kanssa, kun ollaan osuttu tupakalle tahi lenkille samaan aikaan. Sillä vaan on niin helkkaristi elämänkokemusta, se osaa selittää mielipiteensä hyvin ja sen kanssa vaan on tosi kiva jutella. Eilen kerroin sille mun koulusuunnitelmista ja vähän muustakin, ja nyt oon entistä varmempi siitä, mitä haluan elämälläni tehdä.

Ja oon itkenyt. Hajoillut ihan helvetisti, mutta nauranut varmaan yhtä paljon.

Oon aika hämilläni tästä. Toistaseks kaikki on pelottavan hyvin. Mä voin kaivaa menneitä, voin olla ihan hajalla sen takia, mutta pystyn hilaamaan itteni koska tahansa sieltä takasin nykyhetkeen. Ei sillä, ei tää nykyhetkikään mitään luksusta ole, mutta riittää. Riittää siihen, että saan pään pidettyä kasassa.

Oon miettinyt sitä, miksi tää on näin paljon helpompaa kuin ennen, vaikka kaivankin varmaan mun menneisyyden rankimpia asioita, niitä muitakin kuin L:n kuolemaa. Suurin taikasana lienee ymmärrys. Oon aina ymmärtäny muita, mutten oikeestaan koskaan itteäni. Nyt mä osaan analysoida mistä mitkäkin tunteet johtuu, hyväksyä ja kohdata ne ilman jatkuvaa välttelyä. Tiiän, ettei niihin kuole, oon selvinnyt niistä ennenkin. Enkä pidä mitään tunteita väärinä enää.

Selvittäny tätä nykytilannetta samalla itteni kanssa. Jotenkin mun aivot on taas heränny, saan ajatuksista kiinni, saan ne pidettyä kasassa, oon käyttäny tosi paljon aikaa ihan vaan miettimiseen. En tiedä miksen omalla kämpällä koskaan onnistu tässä näin hyvin, pitäis varmaan reissata useammin. Jos se kesä tulis nopeesti :P No äh, on mulla vähän suunnitelmia ennen kesääkin, mutta mikään ei ole vielä täysin loppuun asti ajateltu ja suunniteltu.

Pöff, tässä kuussa alkais yksi koulutus, johon pääsisin heittämällä sisään, mutta en saa mistään revittyä siihen rahaa. Kai noita mahdollisuuksia tulee uusiakin..?

Mulla oli mielessä jotain tosi fiksua, mitä halusin teille kaikille sanoa, mutta ajatukset juoksee liian lujaa, ei sitä enää voi muistaa :D