563

Aamut ei oo mun juttu todellakaan tällä hetkellä. Joskus jopa tykkäsin niistä, oli koko päivä edessä ja tiesi ehtivänsä tekemään vaikka ja mitä. Nykyään nousen ylös vasta kun on pakko. Nyt oon porukoilla, äiti oli käyttäny koirat aamulla ulkona, ni minähän en noussu vaikka olin hereillä. Makoilin jotain pari tuntia vaan sängyssä vellomassa masennuksissa ja miettimässä miks helvetissä oon edes hengissä, ku en vaan jaksais enää mitään. Mut pakko jaksaa ja aina se olo siitä paranee kun pääsee sieltä sängystä ylös ja kehittää jotain tekemistä.

Vähän lisää paskaa taas. Torstai meni tallilla, heräsin aamulla tallinomistajan soittoon, nappasin koirat matkaan mukaan henkiseksi tueksi ja lähdin heti sinne. Hoitotamma oli pahasti kipeenä. Siellä sit taluttelin sitä, yritin keksiä miten saisin sen ymmärtämään, että paikallaan oleminen vaan pahentaa sen oloa. Kuiskin sen korvaan, ettei se saa luovuttaa, ei ainakaan nyt, kun mullakaan ei oo lupaa siihen. Nesteytettiin, lääkittiin ja hoidettiin, oli aika rankka päivä. Mutta viis rankkuudesta, kun tyyppi on kuitenkin hengissä.

Joku mulkku on myös käyny vierailemassa mun sähköpostissa pari viikkoa sit, poistanu multa yhden laskun ja lähettäny lyltsin treeniseuralle aika tuotaaa... rumasanaisen viestin. Selvis sentään syy siihen, miksei lyltsin treenipaikkaa enää meidän varausjärjestelmässä näkynyt ja saatiin tää onneks selvitettyä. Mut hitostako mä tiedän, onko sieltä poistettu/lähetetty jotain muitakin viestejä, kun en tostakaan löydä yhtään mitään jälkiä mitään kautta... Prkl. Onneks siellä ei oo mitään kauheen arkaluontosia asioita ollu kenenkään urkittavana.

Ja sit vielä perjantai-illalla porukoille ajellessa... No, sanotaan vaan että dissosiaatio ja löysin itteni bussipysäkiltä kertomasta itelleni kuka oon, missä oon, mistä mihin oon menossa jne. Piiiitkään aikaan tapahtunu tuotakaan, mut näköjään kaikki paska tulee takas kun menee tarpeeks pohjalle. Mulla pysyy onneks aina joku todellisuudentaju kuitenkin siellä taustalla huutelemassa nykyään ja tiiän mistä toi johtui, ni osaan toivottavasti välttää jatkossa.

Ei ne huonot asiat tohon loppunu, mut nyt ei jaksa kirjottaa enempää. Sain tänään sentään valittaa asioista lapsuudenystävälle, auttoi onneksi ees hetkeksi. Nyt on taas tylsää ja yksinäistä ja ihan järkyttävät ahistukset päällä, mut ehkä tää tästä. Nappaan koirat kainaloon ja yritän vaikka tuijottaa telkkaria hetken, jos sais ajatukset muualle.

Onneks on noi tassuterapeutit, hupsut päivien ilostuttajat.

<3