689.

Syntymäpäivä oli ja meni, odotin kivaa päivää mut oli kyllä paskin päivä moneen kuukauteen. Valvoin koko yön itkemässä ja miettimässä, päivän vitutti ja väsytti ja piti viel lähtee mökiltäki meneen. Siel oli hyvä olla, kerranki oli tekemistä ja sai olla ulkona.

Nyt tönötän kotona ja ilmeisesti valvon taas. Ku haluaa kahta asiaa enemmän ku mitään, mut tajuu ettei voi saada molempia. Mut molemmat on isoja ja tärkeitä. Ja mitä ikinä valitseekin, voi olla et siitä katkeroituu loppuiäksi, molemmis vaihtoehdoissa kaikki voi mennä päin helvettiä. Molempien kohdalla joutuis luopuun liian paljosta. Oon ihan helvetin yksin tän asian kanssa, enkä haluu tännekään avata sitä sen enempää. Eikä oo ketään kenen niskaan siitä vois kaataa ees osan. Mun valinta, vaan ja ainoastaan mun. Monilla ois oma mielipide ja menisin niistä vaan entistä enemmän sekasin, ni ei kiitos.

En tiiä. En mä haluu kuolla, en enää, mut joskus se ois vaan se helpoin vaihtoehto. Selvisin sentään talvesta. Nyt ois aika nauttii keväästä ja kesästä, mut yks varjo tulee kulkeen mukana kunnes saan päätettyy asioita. Toivottavasti se ei vie ihan kaikkea iloa pois. Syksyyn mennessä pitää tietää. Tik tak kello tikittää, kaikkia päätöksiä ei voi aina juosta karkuun tai sulloa piiloon, aina ei oo vuosia aikaa miettiä ja unohtaa. Yleensä teen niin.

Kyl mä tiedän mitä mä haluan. Mut tiedän myös mitä se tulee maksamaan, enkä tiedä kestänkö sitä.

Eikä sais tehdä liian hätiköityjä päätöksiä, ne osaan kanssa. Ja useimmiten jälkeenpäin kaduttaa.

Mitä mä teen.