721.

Tarttisin jonkun netikäyttökiellonki varmaan. Tulee vielä entistä paskempi olo kun aina osuu silmät johonkin "tehtiin yhdessä sitä ja tätä ja käytiin tuolla"-juttuihin. Rinnassa muljasee aina. Mä oon viimeks tehny asioita yhdessä jonkun kanssa joulun aikaan, sitä ennen joskus kesällä. Ikävä sitä aikaa ku oli kavereita. Oli lenkkiseuraa, koiratreeniseuraa, kuntosaliseuraa, leffaseuraa, ruoanlaittoseuraa ja mitä millonkin. Jos halus seuraa ni ei tarvinnu monelta kysyä kun jo onnisti, eikä koskaan ollu pakko olla yksin jos ei sitä ite halunnu. Nykyään on ihan turha ees kysyä ku ketään ei kiinnosta. Paitsi porukoita mut ne on aika kaukana. Koirat sentään on, mut ei ne ihmistä korvaa. Ja toinen niistäkin kaipais leikkiseuraa, oon koittanu kysellä mut ei tunnu ketään kiinnostavan. Kysyny entiset kaverit, kysyny useempaan kertaan paikallisesta koiraryhmästä facessa, mut ei. Koiraparka joutuu tyytyyn vaan mun kanssa leikkimiseen enkä mä jaksa kerralla kauheen pitkään. Joskus koirat leikkii keskenään minuutin, mut aika harvoin. Niil on aika erilaiset leikkityylit.

Hajoo pää tähän väsymykseenki. En oo pitkään aikaan nukkunu kunnolla. Huomenna pitäis herää joskus seittemältä et ehtii lenkittää koirat ennen sitä lekuria, en tiiä miten selviin. Ei kyl kiinnosta yhtään ees mennä sinne, tekis mieli perua koko käynti. Haluun vaan maata sängyssä itkemässä mun surkeeta elämää. Turhauttaa ravaa siellä ku ei saa mitään apua. Itsetuhoajatuksista pitäs varmaan sanoo, mut en mä osaa enkä uskalla, mut en nyt sit haluu kirjottaakaan mitään mukaan jos se hoitajaki änkee sinne. Ehkä sit sillon joskus parin viikon päästä ku on sille hoitsulle aika, jos jaksan mennä sinne. Tämmöst oottelua tää vaan on tää nykyajan "apu" täällä. Stressaavaa, turhauttavaa ja myös aika turhaa.

720.

Elämä on perseestä. Ulkona on ihan saatanan kylmä, koko naama jäätyy jos siellä kävelee vollottamassa. Rahat alkaa olla aika vähissä. Yksinäisyys painaa päälle mut toisaalta tekis mieli vaan haastaa riitaa kaikkien kanssa. Eilen meinasin kaupassa vetää yhtä jätkää turpaan, kun se kädellä tuuppas mua pois kulkuväylältään vaikka vierestä ois kyllä mahtunu. Ai että kihisin pitkään raivosta sen jälkeen. Viiltääkään en enää osaa, jonkun säälittävän pienen naarmun sain aikaan. Vitusti läskistynytki täs muutaman päivän aikana ku ei osaa enää ees olla syömättä, mirtoja en ainakaan enää ota mieluummin valvon ku läskistyn lisää. Ees yks terve koira ois kanssa ihan kiva juttu, mut ilmeisesti liikaa toivottu. Terve pää ois vielä kivempi juttu, mut se nyt on ihan mahdoton ajatuskin.

Sossu koitti vihdoin soittaa, en jaksanut vastata. Ei kiinnosta. Kai sille ens viikolla pitää soitella takasinpäin ettei karenssia pukkaa kaiken muun paskan päälle. Se tästä vielä puuttuis.

Vituttaa etten saa lähetettä sinne saatanan polille. Sielt ois saanu sellasta apua mitä tarviin. Sielt ois saanu jonkun vahtimaan et siivoon, jonkun seuraks kuunteleen pelottavaa pyykkikonetta, jonkun potkiin mua perseelle ja vaikka tuleen kuntouttavaan aluks mukaan jos tuntuu siltä etten yksin uskalla mennä. Siel ois voinu mennä ryhmiin ja saada niitä hemmetin sosiaalisia tilanteita jotka on niin perseestä mut samalla niin ihan liian tärkeitä mun voinnille.

Viis käyntiä kolmen viikon välein, eli joskus about huhtikuussa vasta muka mietittäs seuraavan kerran jatkoa ja siihen asti ton pitäs riittää? Haha. Ihan sama lopettaa sielläki käynnit, etenkin jos se hoitaja aikoo jatkossa tunkea lekurikäynneillekin mukaan ja se nyt sattuu olemaan ainoo jolle pystyy puhumaan suoraan jos homma ei toimi.

Saispa kuolla. Mut koitan vaan tuijotella vanhoja kesällä otettuja kuvia ja niitten voimalla jotenki sinnitellä kevääseen.

Huomenna meen alkoon. Ihan vaan koska mä voin. Vitut jostain alkottomasta elämästä. Harmittaa ettei oo mitään muuta millä sais pään sekasin, enkä oikeestaan enää ees tiedä mistä vois kysyä. Mut ehkä viina riittää.

719.

Uus hoitaja on ihan ok sittenkin. Vaikutti ihan asiansa osaavalta. Oli vaan tosi turhauttavaa käydä kaikki samat asiat kolmannen ihmisen kanssa läpi. Oisko se voinut lukea esim. mun kouluhistorian niistä papereista, ku musta oli aika turhaa kertoa kolmannen kerran mitä kaikkea oon opiskellu ja missä. Mut joo, sille sai puhuttua ja tällä kertaa ei menny edes ääni, hyvä minä! En tiiä auttoko se, kun tehtiin pari mulle uutta hengitysharjotusta siinä, oliks sille vaan helpompi puhua, puhuttiinks niin helpoista jutuista vai onko mun aivot alkanu tajuumaan etten kuole vaikka joskus sanoiski ääneen miltä tuntuu. En myöskään jaksa miettiä asiaa, kun en kuitenkaan pääsis mihinkään lopputulokseen. Paitsi siihen, etten tiedä.

Ens viikon lääkäriajalle se aikoo kai tulla mukaan. Sano, et tää on joku niitten käytäntö. Ei se aikasempi hoitaja sanonu mitään ja mitä oon muita lekureille menijöitä nähny, ni yksin neki on ollu. Mut kaippa sitten. Saa nähdä miten käy ku on mun lisäks kaks ihmistä samassa huoneessa ja pitäs puhua, varmaan vaikeempaa. Etenki ku ne on tosi erilaisia persoonaltaan ja sit yritän kuitenki miellyttää kumpaaki ettei niille tulis paha mieli siitä jos joku juttu ei auta ja plaaah. No mut ehkä selviin siitä elossa. Jatko on vieläki vähän ???. Se sano et käyn nyt 4-5 kertaa sillä alkuun ja sit mietitään taas. Huah. Seuraava aika sille meni taas melkein kolmen viikon päähän, et siihen seuraavaan miettimiseen on kyl täl tahdilla ikuisuus. Ja sit sillä kuitenki oli vapaata aikaa esim. sillon ku mulla on ens viikolla se lekuri, ku se katto sen vasta sen jälkeen ku mulle oli jo varattu uus aika. Et miks se piti laittaa niin pitkälle jos kert on vapaita aikoja ennenkin? Voi kyl olla ettei se saanu mun oireista ihan kiinni, en mä osaa kuvailla niitä oikeen. Se oli helpompi se lekuri esim. siinä mitä oireita ahistuksessa on, ku piti vaan raksia ruutuja niitten oireitten kohdalta mitä itellä on. Siel oli meinaan sellasiakin, mistä en ollu ees aatellu et ne voi olla ahistuksesta. Mut en enää muista niitä.

Tänään oli taas joku idioottiautoilija liikkeellä. Ehkä 20 sentistä kiinni et mulla on viel molemmat koirat hengissä, ja harmi ettei mulla oo rautanyrkki koska sit ois kivat naarmut mersumiehen autossa. Että tattista vaan, en tiiä miks piti hidastetöyssyynki oikeen kiihdyttää päästäkseen yrittään yli ajamista? Vitun hullut ihmiset täs paskakaupungissa. Aattelin et muutan hittoon täältä heti ku vaan voimat ja rahat siihen riittää. Oon joku vitun pelileskikin, ni ihan sama mihin muutan tän yksinäisempi en voi olla. Aattelin vielä vähän aika sit, et voi tännekin saada ihan hyvän elämän ja et oon valmis yrittään sitä, mut tänään joku naksahti päässä jo ennen sitä hulluu autoilijaa ja päätin et en mä enää yritä sopeutuu tänne. Täällä ei mun seura kelpaa ees miesystävälle mut mun rahat pitäis saada kuitenkin, ni mitäpä mä täällä tekisin. Tai siis ei musta ees tunnu siltä et seurustelen, ku ei me nähdä koskaan. Pelaaminen on kivempaa ku mun seura. Ja mä oon vaan sillee "ok mä ymmärrän en mäkään ois mun kaa". Vittu mun kanssa vois rupee vaatimaan ihmisiltä järkevää kohtelua ni vois itsetuntokin olla parempi ku lakkais olemasta tällänen saatanan kynnysmatto. Ja kaverit nyt on kadonnu jo aikoja sitten.

Pitää kattoo joku paikkakunta mis ois hierottavii koiria tarjolla asiakkaiks ja missä vois saada kämpän mettän läheltä, siinä mun kriteerit. Ehkei mihinkään satojen kilsojen päähän porukoista kuitenkaan, mut ei nyt niitten naapuriinkaan tarvii. Mut ei nyt muutamaan kuukauteen ainakaan ajankohtasta, ehkä menee vuosikin, ku pitää jotenki selvii tän läävän siivoomisesta eka. Sit taikoo jostain rahaa muuttoon ku ei noit innokkaita apukäsiäkään oo tarjolla, ja sit viel taikoo jostain joku kiva kämppä. Mut jonain päivänä mä häivyn täältä enkä tuu enää ikinä takas. Ja toivon et siihen päivään ei oo kovin montaa vuotta aikaa.

Mutta nyt painun tonne hullujen autoilijoiden sekaan käyttämään koirat ja sit nukkumaan, oon oottanu tätä hetkeä koko päivän. Koska lyltsi päätti eilen (ja tänäänkin...) tyhjentää roskiksen ollessaan yksin, ni se herätti mut aamulla neljältä sillee "nyt ämmä vähän pikaseen pihalle tai paskon eteiseen" :)) Sillä on tylsää kun se on saikulla eikä pääse kunnon lenkeille. Kiva ku on koiria. Mut välillä on niitä hetkiä ku miettii, et miks hitossa. Miks en ottanu vaik hamsteria.

718.

"Soitan ensi viikolla" sanoi sossu kolmas päivä. En tiedä koska se sen ensi viikko on, mut musta ois kiva alottaa se kuntouttava niinku nyt et se loppuiskin joskus ja pääsee retkeilemään kunnolla heti kun kelit sen sallii. Tekeminenki ois kivaa ja kohta oon jo valmis johonki supersosiaaliseenki ku en taas oo nähny ihmisiä ties koska ja alkaa vähän painaa yksinäisyys päälle. Joku perhe sentään Lyltsiä rapsutti eilen ja juteltiin koirista siin hetki, iski kauhee ahistus ku ne jatko matkaa ja olin taas yksin. Ei oo ennen käyny noin.

Muutama päivä siihen uuteen hoitajaan. Huomenna saan ehkä sen nimen tietooni ni voin sit stalkata sen somesta :D muistin et meillä tulee tekstari aina pari päivää ennen terkkarin aikaa ja just katoin ni ainaki aikaisemmilla kerroilla siinä luki nimi kanssa. Edelleen pelkään et se on joku hissukkatäti eikä mulla oo hajuakaan siitä mistä haluisin puhua. Ku oikeestaan en haluis puhua yhtään mitään vaan haluisin jotain apua mikä oikeesti toimiiiii. En tolle hoitajalle kehtaa sanoa et teki mieli vetää yliannostus ku sen aika meni niin pitkälle ku se kuuloistais syyllistämiseltä ja sit mulle tulis paha mieli siitä, mut reilu viikko lekuriaikaan ni sille ehkä pystyn. Jos nyt ees joku siellä hokais että toi ei vaan toimi mulla ja haluun sinne helvetin polille jonne on näemmä nykyään mahdotonta päästä vaikka papereissa lukis et uudella lähetteellä pääsee.

Mitäs muuta... Oon kotona ollessa tiputtanut muutaman kilon ja vetänyt aika rääkkiliikuntaa paastojen kanssa. Jee tosi tervettä. Mut on ees yks asia mistä voin päättää mun omassa elämässä ni tällä mennään. En oo sillee huolissani, aikasemmillaki kerroilla syömisvammailut on loppunu ku olo on muuten tasottunu, et eiköhän nytkin. On sentään jotain tekemistä päiviin ku lenkkeilee ja jumppailee ja laskee kaloreita. Ja tutkii uusia jumppaliikkeitä. Ja onnistuuki jossain. Oikeesti tehny masennukselle täs vaiheessa tosi hyvää tää, vaik en nyt kellekkään suosittele. Selkäkivutki on taas kadonnu jonnekin eikä niskakaan oo kauheen pahassa kunnossa, kyl liikunta vaan tekee hyvää. Ees sit kävely niinä päivinä ku ei muuta jaksa.

Mirtat taas vaiheeks lopetin, kyl mä niitä reilun viikon putkeen söin. Sit meni hermot siihen jatkuvaan päiväväsymykseen ja nyt en sit taas enää nuku, mut ei se mitään ku ainaki toistaseks oon silti päivisin paljon energisempi. Kiva ku kykenee tekeen jotain eikä vaan makaa koomassa sängyssä koko päivää. Tuntu et iski vähän hypomaniat päälle pariks päiväks sen jälkeen ku lopetin sen, mut tiiä sitten, ehkä oli vaan kivaa kun pääsi siitä koomailusta eroon. Nyt meen sit taas vaan puolikkailla tarvittaessa, mut koska kello on taas noin paljon ja haluisin herää aamulla enkä vast iltapäivällä, ni en tänäänkään ota sitä puolikastakaan sitten. Käyny aika monta kertaa näin, et muistaa sen ihan liian myöhään.

717.

Vituttaaaaaaa.

Sossumuikki soitti, kuntouttava on peruttu. Mä olin just saanu itteni ajattelemaan, et se vois olla ihan hyväkin juttu. Saanu itteni siedättymään ajatukseen siitä siivoomisesta ja siitä, et ois se jotain pahempaakin voinu olla. Melkein jopa ootin sitä, olin ilonen siitä et sais ees kerta viikkoon jotain tekemistä. Ja se ois ollu paikkana sellanen, et siellä todnäk ois ymmärretty nuppivikasia. Ja ne ois ollu iltapäiviä, ni en ehkä ois valvonu öitä stressaamassa siitä miten aamulla pitää herätä aikasin.

Mut ei, syystä X sinne ei kuulemma saakaan mennä kuntouttavaan. Se sossu nyt sitten koittaa ettiä mulle uutta paikkaa, pysytään mun vaatimuksissa et kerta viikossa eikä mitään sosiaalista. Saa nähä keksiikö se mitään, ku tonki keksiminen oli aika vaikeeta ja nyt se ei sit onnistukaan. Se kirjasto ois ollu yks, mut niillä ei oo tarvetta nyt ja toisekseen se ois ollu useempana päivänä viikossa, mikä vois olla täs kohtaa vähän liikaa. Tai siis sossun kanssa jutellessa viel aattelin, et mulla on varmaan ne hoitsukäynnit kerta viikkoon myös, mut voidaankin tästä sit hypätä siihen...

Se uus hoitaja soitti myös. Joku hiljanen lässylässytäti, en kuullu ees sen nimeä ku se puhu niin hiljaa. Kiva mennä sinne sit sillee joo en tiedä kelle oon menossa mut jolleki mulla on aika :D vittu tuun stressaamaan asiasta vielä paaaaaljon. Mut en vielä, koska aikasemmasta asiakkuudesta huolimatta mun aikaan on sellanen 2,5 viikkoa. Sit voi mennä sinne lässytiläälle, joka ei toivottavasti oo oikeesti sellanen ku puhelimessa, jos on ni se saa mut vaan uppoomaan itsesääliin entistä syvemmälle mikä ei ehkä oo hyvä. Mä tarviin sellasen reippaan hoitajan joka sopivasti potkii perseelle, en mitän "voivoi miten surullista"-tyyppiä. Ja jos se on vähänki epävarma ni en pysty puhumaan mitään ku pelkään et se menee rikki tai jotain. Ja jos sillä nyt jo meni aika melkein kolmen viikon päähän ni vähän epäilen et siellä kovin tiheesti pystyis käymään.

Mä oon ihan vitun loppu, monen vuoden jahkailun jälkeen saanu haettuu apua ja sit se on tällästä? Eka piti odottaa, sit pari käyntiä hoitajalla joka lopetti, sit taas pitää vittu vaan odottaa ja jos se nyt sattuiski oleen ihan ok ni sekin varmaan lopettaa sit aika pian. Tiiän et tuolla terkkarin puolla on aika suuri vaihtuvuus hoitajissa, eikä se yllätä ku tietää millasta se meno siellä on mut ois kiva saada jotain sellasta apua mistä oikeesti ois jotain hyötyä kun on kerran ittensä sinne asti onnistunu pakottaan.

Se lääkäri on tähän mennessä ollu ainoo joka on auttanu. Mut sillä käydään vaan harvoin, mä oon kyl jostain syystä käyny aika tiheesti ku loppukuussa meen taas. Mut varmaan osittain siks ku oon valittanu siitä miten huonosti toi systeemi toimii ja se itekki sano viimeks et tällee mun hoito on aika tehotonta eikä riitä. Mut valitettavast se lekurikaan ei voi ylimääräseks ajaks muuttua enkä usko et sielläkään käynnit onnistuu jatkossa sen kerran-kaks kuussa millä oon nyt menny.

Mirtazapiinit jatkuu, olin porukoilla ilman mut eilen otin 15mg ja aattelin koittaa sillä hetken. Saan onneks tolla respalla aika paljon niitä, et voin nostaa 30mg myös jos siltä tuntuu. En kyl koskaan oo saanu mistään lääkkeestä kunnolla apua mut oon niin epätoivonen et kokeillaan tätäkin nyt sitte. Ainaki sain viime yön nukuttua ja kivan tokkuran täks päiväksi. Ei kyl haittaa jos se tokkura pysyy, meni aika nopeemmin ku nukku päivälläki puolet ajasta.

En haluu olla tällänen paska enää. Enkä haluis joutuu aina vaan pärjäämään yksin ku mä en vittu pärjää näin enää.

Jos oisin rohkeempi, vetäsin yliannostuksen ja soittasin itelleni lanssin. Jos sitä kautta sais menolipun polille tai johki muualle niin et sais oikeesti jotain apua. Mut en mä uskalla, oon siihenki liian nössö. Viiltää voisinkin, tekis mielikin, mut ei se varmaan mitään muuttais. Vaik ei siitä mitään haittaakaan ois.

716.

Kotona ollaan. Mulla on monena päivänä ollut mielessä asioita joista haluis kirjottaa, mutta oon pyöritellyt niitä päässäni niin paljon, ettei siihen enää olekaan tarvetta. Porukoilla on parempi olla, mutta oma rauha siellä puuttuu, ei pääse heti kirjottamaan jos iskee sellainen olo.

2019 meni, heihei paska vuosi ja tervetuloa näillä näkymin yhtä paska 2020. Aloitin vuoden tajuamalla, että mulla on kotona tappava määrä lääkkeitä taas. Tässä masennusepävakailussa en pidä sitä kauheen turvallisena asiana tällä hetkellä. Siis mä en halua kuolla, mutta musta hetkittäin tuntuu kuitenkin siltä et haluaisin. Eikä mua haittais yhtään sekään, et heräiskin sairaalasta. Jos sitä kautta sais jotain toimivampaa apua (ehkä turha toivo), tai vois vaikka mennä osastolle ihan vaan siks et siellä ois vittu ihmisiä ympärillä ja mä tarviin sitä. Tarviin omaa rauhaakin, mut mä en todellisuudessa ole mikään introvertti. Ne on nää vitun nuppiviat joiden takia ehkä annan itsestäni sellasen kuvan että oon sitä, mut se ei oo se mitä pohjimmiltani olen. Se, et oon taas kotona ajan X putkeen näkemättä ketään ei todellakaan tuu parantamaan tätä vointia, päinvastoin. Kukaan ei ehtiny tänäänkään käydä auttamassa mua 5 minsaa tavaroitten kanssa, et tervotuloa vaan kotiin minä, oon ollu tosi kaivattu täällä. Mulla on vitusti liikaa ruokaa täällä kiitos porukoitten. Kiva läskistyminen ku vedän ne yksin. Ihmisten näkeminen stressaa ja pelottaa, mut se on kuitenkin mulle parempi vaihtoehto kuin tää.

Kuntouttavan pitäs alkaa ens viikolla, mut tiedä siitäkään sitten. Sossumuikki koitti tänään soittaa ja laitto perään viestin et soittasin sille huomiseen mennessä siitä kuntouttavasta. Huomiseen mennessä, öö? Nojoo, soitan huomenna koska tänään en ehtiny ja siinä viestissä ei lukenu et soitathan tänään. Eli huominen saa luvan riittää. En jaksa jos senki kanssa tulee jotain säätöä.

Sit pitää jännätä koska se joku uus hoitaja ottaa yhteyttä ja koska sille pääsee. Taas uusi ihminen ja jos sillekään puhumisesta en saa mitään irti enkä saa menolippua polille ni sit luovutan avun hakemisen suhteen. Jos en saa heti ekalla kerralla sanottuu sille et tähän mennessä en oo saanu puhumisesta mitään apua, ni sit en varmaan uskalla koskaan sanoa sitä sille ku pelkään heti et loukkaan sitä jos sanon ettei senkään kanssa juttelu auta. Mut ehkä voisin pystyy sanomaan sen sille ennen ku ollaan puhuttu paljoo mitään.

Noi tuol terkkarin puolella ei voi tarjota mitään keskusteluapua ja pillereitä enempää ja jos ne ei mulla toimi mut en oo tarpeeks huonossa kunnossa polille (ja tän päätti ihmiset jotka ei oo edes nähny mua, vaik etenki lekuri suositteli polia), ni mitäs sitten? Sit oon vaan yksin. Taas. Ei taida olla paljoo vaihtoehtoja. Jos en ois näin saatanan nössö ni ehkä osaisin vaatia hoitoa tai vetää jotkut raget siellä terkkarissa päälle tai jotain mut ei. Oon vaan sillee "aijaa okei ei voi mitään" ja lähen meneen jos en saa sieltä apua.

En tiedä oisko polillakaan tarjolla mitään mulle sopivaa apua, mut oisin ehkä halunnu kattoa sen kortin jos se mulle ois annettu.