Pistää miettimään kun huomaa lyöneensä taas itsemurhapäivän lukkoon, ja seuraavana päivänä kaverin kaveri tekee itsemurhan. En mä voi tappaa itseäni. En, vaikka tää kuoleman kaipuu on mussa niin syvällä, etten tiedä, voiko sitä saada koskaan kokonaan pois. Mutta mä en halua aiheuttaa mun kavereille mitään tuollaista. Oli niin vaikeaa katsoa sitä kaveria koko päivän kun tiesi koko ajan, että melkein teki itsekin sille saman tempun.

Enkä tiedä miten jaksan, kun koira lähtee täältä pois. Sen hoitaminen tuntuu liian raskaalta, mutta sittentaas se on ollut kaverin kanssa lenkillä nyt noin vartin ja mulla on jo kamala ikävä sitä. Oli virhe ottaa se tänne edes hetkeksi. Totuin jo siihen, että joku nukkuu aina kainalossa tai sylissä ja siihen, ettei koskaan tarvitse olla täysin yksin.

Itkettää.