Kirjoitin viimeksi, ettei edes sukulaiset halua nähdä mua. Siihen kun lisätään päälle vielä se, että jäin taas viimeikseksi koulun liikuntatunnilla, kun tietyt tyypit sai valita joukkueet. Siis mä en kelvannut edes sellaisten joukkueeseen, jotka ei ollut koskaan puhunut puolienkaan meidän luokkalaisten kanssa, ne ei tuntenut sieltä melkein ketään ja silti kaikki muut kelpas paremmin kuin minä. Pistää väkisinkin miettimään, että mikä mussa oikeen on vialla? Lukeeko mun otsassa jotain tyyliin "idiootti ja pelkuri, itsetuhoinenkin, kannattaa kiertää kaukaa"?

Hassua, en meinannut uskaltaa kirjoittaa tänne tuota, että mut valittiin viimeisenä joukkueeseen. Yleensä pystyn kirjoittamaan tänne mitä tahansa. Jos nyt rupeen jumittamaan tän kirjoittamisenkin kanssa, niin en todellakaan jaksa enää kauaa.

Tämä kausi eroaa muista vaikeemmista kausista aika paljon. Ei mua ahdista, eikä tää paha olo ole samanlaista kuin ennen. Mä oon vaan niin väsynyt tähän kaikkeen. Täytyy kai yrittää muistaa, että tää olo ei kestä ikuisuutta. Tän on pakko helpottaa joskus. Vaikka en mä tällä hetkellä jaksakaan uskoa siihen, että tää vois muuttua joskus paremmaksi. Yritän vaan hokea sitä itselleni koko ajan, jos se vaikka auttais pysymään hengissä.


p.s. siellä olis se uusi terkkari. mutta en mä uskalla.