Huomenna se psykologi.

Mitä jos en pysty kertomaan sille mitään? Tai entä jos pystynkin, mistä mä sille kerron? Unettomuudesta, ahdistuksesta, syömisvammailusta, kiusaamisesta, muista paskoista jutuista mitkä tapahtui lapsuudessa, koulun rankkuudesta, viiltämisen halusta ja muista itsetuhoiluajatuksista, joita en kuitenkaan (kai) aio toteuttaa, paniikkikohtauksista, ihmisten pelkäämisestä, muista peloista? Mitä jos se kysyy, miksi menin sinne juttelemaan? Unettomuuden takia, koska siksi terkkari mut sinne lähetti? Vaikka unettomuus on mun oireista yksi vähäisemmistä, se oli vaan ainoa, jonka pystyin terkalle kertomaan?

Mitä jos se haluaa lähettää mut eteenpäin, mihin mä olen valmis? Mitä jos en uskalla sanoa omia mielipiteitäni? Mitä jos se haluaa lähettää mut juttelemaan lääkärille jostain lääkkeistä, uskallanko sanoa ei? Mulla on melatoniinit ja vitamiinit, uskallanko sanoa että ne riittää, ja riittävätkö ne edes oikeasti?

Mitä sanon, jos se haluaa tietää, kauanko tätä on jatkunut? Kun en enää itsekään muista. Viisi vuotta? Kuusi?

Mitä ihmettä kirjoitan lappuun, jonka otan varmuuden vuoksi mukaan? Mitä jos en pysty antamaan sitä sille, enkä kertomaan sille muutenkaan mitään?

Mitä jos musta ei oo tähän? Jos en tälläkään kertaa saa apua?

pelottaa.