Musta tuntuu siltä, että oon vihdoin osannut valita jotain oikein. Toi pentu on ihan mahtava! Pistää kyllä jaksamisen koville, kun viimeyö oli ensimmäinen, jonka sai lauantain jälkeen nukkua heräämättä pennun kiljumiseen. Eikä ole mitään herkkua nousta viideltä aamulla vain siksi, että koira on pakko käyttää ulkona. Kotona ollessa hypin pihalla alle tunnin välein, mutta eipähän tule pennulta pissoja sisälle. Ehkä uskallan näyttää teille yhden kuvan tästä hurmaavasta tapauksesta...

Pieni koira, jolla on suuri tehtävä. Se saa luvan olla mun syy pysytellä hengissä seuraavat vuodet.

Tuo eläin on varmaan syy siihen, miksi en ole miettinyt mitään itsetuhoilua. Sen kanssa saa olla koko ajan menossa ja iltaisin sitä vain kaatuu sänkyyn ja nukahtaa heti. Ilman yhtään pilleriä. Ei jää aikaa miettiä mitään ylimääräistä.

Näin viimeyönä unta, jossa kuolin. Ja se ahdisti. Siis se kuolema, ei unessa muuten mitään vikaa. En mä halua enää kuolla.

Jotenkin oon taas helvetin tyytyväinen tähän tilanteeseen, vaikka kaikesta edelleen stressaankin. Tasan viikon päästä on se psykologi, pystyn ehkä jopa kertomaan sille jotain, jos oon tässä kunnossa. Koska tässä kunnossa mä uskallan sanoa ääneen tarvitsevani ja haluavani apua. Haluan saada kaikki vanhat asiat käsiteltyä kunnolla, haluan vihdoin alkaa elää.