Oon nyt sitten vihdoinkin onnistunut yhdessä tavoitteessani. Vuosi ilman viiltelyä. Ei todellakaan ole ollut helppoa, mutta mä pystyin siihen. Tiedän, etten pysty pysymään erossa viiltelystä, jos mulla ei ole sen suhteen mitään tavoitteita, seuraava tavoite olkoon 500 päivää. Ja mä aion todellakin onnistua myös siinä.

Tähän asti pääsyä jouduin odottamaan monta vuotta. Välillä pystyin olemaan vain tunnin ilman, välillä päivän, kerran(vai pari?) jopa puoli vuotta, mutta aina menin ja sorruin uudelleen. Ja nyt viimeisimmästä viillosta on oikeasti jo vuosi. Jotenkin vaikea uskoa, mutta totta se on.

Muutto veti jaksamisen todella koville. Nyt kaikki kamat on olleet onneksi uudessa kämpässä jo pari päivää, mutta järjestäminen on vielä aivan alkutekijöissään, kun en ole vain jaksanut tehdä mitään. Pikkuhiljaa alkaa kuitenkin tulemaan kiire, koska viikonloppuna minusta tulee virallisesti pienen koiranpennun omistaja, eikä sitä voi tälläiseen läävään ottaa.

Saa nähdä, miten jaksan sen pennun kanssa. Paljon siitä on ollut iloa jo nyt, vaikkei se vielä edes asu täällä. Olen tutustunut sen avulla netissä jo kolmeen ihmiseen, joiden kanssa nähdään jossain vaiheessa, kunhan saadaan kaikki ensin omat pentumme haettua. Saavat pennut leikkiseuraa ja omistajat juttukavereita, jos vaikka sais sitä kautta apua tähän yksinäisyyteen.