Mietin aamulla, kuinka paljon auttaisi, jos saisin apua vähän tiheämpään. Terapeutti ilmeisesti luki mun ajatukset, sillä iltapäivällä se ehdotti, josko nähtäis sen lomaan asti kaks kertaa viikossa. Kyllä kiitos. Sen loman ajan mä käyn jossain kesäryhmässä, jossa on siis polin asiakkaita, joiden omat hoitajat on lomalla. Toiminnallista, luojan kiitos, en olisi missään puhumisryhmässä pärjännyt. Terapeutti lupasi, että voi tulla ekalla kerralla mukaan tai ainakin saattamaan mut, ei tarvii yksin mennä.

Juteltiin taas vaihteeksi syömisistä. Se on kuulemma iloinen siitä, että en esitä parantumismyönteistä vaan sanon suoraan sen, etten tiedä haluanko tästä eroon. Sairaalan vaaka oli uusi tuttavuus, ahdistava sellainen. Mutta en mä alota mitään veden tankkausta tai muuta, helpottava vaan tietää, että terapeutti kyllä sanoo, jos tää laihduttaminen alkaa mennä pahasti yli. Yritän nyt kuitenkin syödä vähän paremmin, vaikka tavallaan en sitä haluaisikaan. Voi sitä laihtua vaikka jotain söisikin.

Lääkärikin kävi siinä pyörähtämässä. Uutena lääkkeenä ylikallis abilify, mutta saan kuulemma sossun maksamaan sen, joten kokeillaan. Psykoosilääke, kuulostaapas kivalta... Mitä oon tuosta lukenut, aika epäileväinen oon sitä kohtaan. Joku sairas ääni hokee mun päässä, että kiva lisä lääkevarastoon, ei kannata syödä vaan säilyttää. 

En mä tosin tiedä, tarviinko edes tuota lääkettä. Nää huikeet pari päivää on mennyt normaalia paremmin, vaikka tässä onkin ollut kaikkea rankkaa meneillään. En ainakaan alota mitään uutta lääkitystä nyt, kokeilen abilifyä sitten, kun tää olo alkaa taas jossain vaiheessa mennä alaspäin.

Kämppis ei oo enää huolissaan, heitin sille läppää syömishäiriöistä, "leikilläni" katson kaikkien ruokien kaloreita sun muuta. Se kai luulee, etten vitsailis syömishäiriöistä jos mulla olis sellanen.