"Sä oot kohta joku anorektikko"
"No enhän oo"

Kämppiskin alkaa huolestua mun syömisistä. Pitäis ehkä huolestua itsekin, mutta en mä halua lopettaa tätä. Mä pystyisin syömään jos haluaisin, mutta kun en halua. Mä haluan kuihtua pois tästä maailmasta, kun en muullakaan tavalla voi rääkätä (enkä tappaa) itseäni. Viiltely on pois pelistä, pakko keksiä tilalle jotain muuta.

Tää päivä oli tosi raskas, kämppiksellä oli vapaa, joten olin koko ajan sen seurassa. Käytiin salilla (ei toki mun idea...), lenkillä (ei tämäkään...), koirien kanssa treeneissä ja katottiin leffaa. Puhuttiin tänään kouluista, kiusaamisesta lähinnä. Rankka aihe, mutta enpähän mene enää lukkoon siitäkään puhuessa.

Äh, onneksi huomenna näkee terapeutin. Oon ruvennut pitämään sitä jotenkin turvallisena ihmisenä, uskon siihen että se jaksaa, vaikka kertoisin sille mitä. En tiedä, olisinko enää hengissä ilman sitä. Itsetuhoset ajatukset on taas vähentyneet, en tiedä johtuuko se terapiasta, lomasta, kesästä vai niistä kaikista, mutta ainakin tällä hetkellä mulla on parempi olo kuin pitkään aikaan, vaikka väsyttääkin.

Huomenna mä yritän puhua. Ihan tosissani yritän. En pelkästään vastaile kysymyksiin joo tai ei, vaan oon valinnut valmiiksi aiheen, josta haluan yrittää puhua. Saa nähdä onnistuuko.