489: 2014

Nyt tekee mieli kaivella menneitä, ja näin vuodenvaihteessa se lienee ihan sallittua. Eli hyppäys viime vuoteen:

Tammikuussa ahdistelin syömisten ja painon kanssa, suunnittelin omaa kuolemaani, yritin löytää edes yhden syyn pysyä hengissä, mutten keksinyt mitään. Polilla ehdoteltiin osastoa, mutten suostunut. En pystynyt käymään koulussa, onneksi lv ja koulutuspäällikkö jaksoivat tsempata sen verran, etten jättänyt sitä kokonaan kesken. Tapeltiin vuokranantajan kanssa, ja tammikuun lopulla muutettiinkin entisen kämppiksen kanssa uuteen kämppään.

Helmikuu taisi olla hieman helpompi. Täynnä riitelyä koko kuukausi, mutta onneksi nekin saatiin sovittua. Vedin lääkeöverit, joiden seurauksena olin pari päivää ihan tokkurassa, oisin mennyt päivystykseen mutten ois selvinnyt tosta kolmen minuutin kävelymatkasta. Heitin senhetkiset itsarisuunnitelmat roskikseen, jaksoin jopa hoitaa osan pakollisista asioista ja vietin muutaman päivän koululla.

Maaliskuussa sain vihdoin suoritettua voimankäyttökurssin, josta olin stressanut monta kuukautta, ja jonka olin perunut aivan liian monta kertaa. Tää oli vika mahdollisuus suorittaa se, joten ei ollut paljon vaihtoehtoja. Syömiset tais sujua suht ookoosti. Loppukuusta putosin taas pohjalle, jatkoin lääkkeiden tutkimista ja laskemista, se jotenkin helpotti oloa kun tiesi, että pystyisin kuolemaan koska tahansa. Pari päivää kului taas koululla näyttöjä suorittaessa (ja ne meni muuten yllättävän hyvin!). Elin vielä siinä luulossa, että valmistuisin toukokuun lopulla, opettajatkin sanoivat niin.

Huhtikuussa join, join ja join. Kunnes mulle löytyi toi auto, sen jälkeen oli pakko vähän rajoittaa. Välissä meni hetken paremmin, mutta loppukuussa kaivelin taas pohjamutia.

Toukokuussa haaveet valmistumisesta romuttui, ja oon tästä vieläkin vähän vihainen luokanvalvojalle. Kattelin sit vaan vierestä muiden valmistumista ja kuuntelin niiden jatkosuunnitelmia. Renkuin elämän ja kuoleman välimaastossa, en osannut päättää kumpi olisi parempi. Löysin hoitotamman ja mut otettiin tallin pieneen porukkaan tosi hyvin mukaan.

Kesäkuussa pääsin vihdoin työharjoittelupaikasta (ja -stressistä) eroon, aloitin Positive Journalin, siinä ne hyvät asiat taisivat ollakin? Romahdutti, sorruin pitkän tauon jälkeen viiltämään ja siitä tais tulla päivittäistä. Osa haavoista ois kuulemma pitänyt tikkauttaa, mutten jaksanut välittää. Tein päivystysreissun lääkeövereiden takia, mutta puhuin itseni ulos koko tilanteesta, muuten se ois ollut osastoreissu.

Heinäkuu. Alkoi aika paskasti sillä itsariyrityksellä, joka ei ois jäänyt vaan yritykseksi jos en ois kertonut tekemisistäni parille lukijalle, ja jos lanssi ei olisi ehtinyt paikalle niin nopeasti. Yö kului sairaalassa ahdistuessa, seuraavana päivänä taas puhuin itseni pois sieltä ja onnistuin välttämään osaston. Muutenkin toi kuukausi tais olla samaa paskaa ku ennenkin. Viiltelyn sain sentään lopetettua.

Elokuussa jäin entiseen kämppään yksin asumaan. Tutustuin naapureihin, ni en jäänyt ihan yksin sentään. Paljon tallilla oloa, kouluhommia (ja selvis, että oisin sittenkin voinut valmistua toukokuussa prkl -.-). Hajoilin aika paljon, mutta pidin itteni niin kiireisenä, etten ehtinyt miettimään liikaa.

Syyskuussa meinas rahatilanne mennä päin peetä, mutta sain senkin onneksi pelastettua. Romahtelin kyllä ja pelleilin syömistenkin kanssa vähän, mutta meni mulla silti huomattavasti paremmin kuin aikaisemmin. Sain kouluhommat valmiiksi ja palautettua, plus muutin tähän nykyiseen kämppään.

Lokakuussa tein tän uuden blogin. Parina päivänä tais romahduttaa, mutta muuten meni ihan loistavasti. Seurustelukin tuli mukaan kuvioihin.

Marraskuussa edistyminen jatkui, sain aika paljon mieltä painaneita asioita käsiteltyä, kävin työkkärin kurssilla, josta oli tosi paljon apua (ei työnhaussa kuitenkaan :D), sain unirytmin kuntoon, tajusin, että mulla on elämässä kaikki (pelottavan) hyvin.

Joulukuu. Vähän ylä- ja alamäkeä, auton kanssa tappelua, uuden objektiivin(<3) ostamista ja paljon valokuvausta. Opin käsittelemään ahdistusta kunnolla ja lakkasin pelkäämästä sitä. Liikaa ihmisiä ja liian vähän omaa rauhaa, josta palautuminen taitaa olla edelleen kesken. Ihan kuun lopussa aloitettiin Toren kanssa agilityryhmässä, löytyi toinenkin säännöllinen harrastus heppailun ohelle. Polilla käynnit saattoi tulla päätökseen, sinne ei tarvii mennä enää koskaan jollei itestä ala tuntua siltä, että tarvii sitä vielä. Nyt en ainakaan tarvitse.

Näin lyhyesti. Kokonaisuudessaan vuosi oli tosi raskas, mutta toisaalta myös ihan älyttömän opettavainen. Oon päässyt ihan valtavasti eteenpäin, oppinut tuntemaan itteäni, kestämään pettymykset vajoamatta takaisin masennuspaskaan, käsittelemään asioita, hyväksymään itteni, saanut aika paljon lisää rohkeutta... Oikeastaan viime vuoden aikana mun elämä muuttui helvetistä aikas kivaksi, vaikka ei tämä helppoa ole vieläkään, eikä tän helppoa tarvitse ollakaan.