500: Älä menetä toiveajatteluasi; jos niin käy, voit olla olemassa, mutta lakkaat elämästä

Mä en enää tiedä. Yhtään mitään. En oo pitkään aikaan ollut näin hukassa.

Kai tää on vaan ollut taas joku superhuono päivä.

Aloitin kunnon hajoomisella tallilla. Tai alkuun meni ihan hyvin, mitä nyt oli vähän haikeet fiilikset, kun nään yhden tallin hevosista torstaina viimeisen kerran. Luupään, jonka kanssa oon 'keskustellut' asioista aika monta kertaa. Mutta oli kuinka luupää tahansa, kyllä sitä melkein vuodessa tärkeäksi tulee. Ja oon siitä outo, että mitä vaikeempi hevonen, sitä paremman suhteen saan siihen luotua, sitä tärkeemmiksi ne tulee. No, menetän nyt senkin.

Käytiin kuitenkin hoitotamman kanssa pitkästä aikaa mun suosikki laukkasuoralla vetämässä kunnon spurtit, een ees tiennyt vanhan pääsevän niin lujaa. Hetken mulla oli jopa hauskaa. Laukkojen jälkeen hajosin kuitenkin taas ihan kunnolla, roikuin vaan tamman kaulalla, upotin kasvot sen harjaan ja se onneksi palautti mut takaisin tallille.

Päivän vaan hajoilin koneella ollessa, en kai tehnyt tässäkään istuessa mitään järkevää. Tuijotin telkkaria samalla, ettei ois tuntut niin yksinäiseltä, mutta paskat se mitään auttanut. Koiratkin välttelee mua kun oon tällänen. Ihan syystä.

Sit käytiin vetohiihtämässä Toren kanssa. Jotain 3km, tavote ois ollut 6, mutta mua alkoi ahistamaan se metsä ni käännyttiin sit takasin. Siellä oli joku toinenkin koirahiihtäjä, olin vartin sosiaalinen ja juttelin sen kanssa autoilla, helpotti hetkeksi, kun ei tarvinnut olla ihan yksin. Lyltsin vuoro oli seuraavaksi, mutta enhän mä tässä kunnossa voi neiti yliherkän kanssa mitään tehdä, turha luulo. Lopetettiin aika lyhyeen, olin ihan liian epäreilu sille eikä mistään tullut mitään. Tore sentään kestää mun raivot, palautuu tosi nopeesti, Lyllerö on vähän toista maata. Parempi, etten tee sen kanssa mitään lenkkeilyä kummempaa vielä hetkeen. Suoraan sanottuna oon tällä hetkellä aika paska koiranomistaja.

Nyt taas vaan lojun tässä. Ahdistaa, en saa mistään ajatuksesta kiinni (ja siks kai en osaa kirjottaa mistään muusta kuin siitä, mitä oon tänään tehnyt), hajoo pää tähän yksinäisyyteen ja kaikkeen ja ääh. Oon ilmeisesti vetänyt tänään askillisen röökiäkin, mut ei vaan haluu olla sisällä. Silti ei jaksa aina lähteä lenkillekään, ni tupakkaa parempaa vaihtoehtoa en oo keksiny. Ootan vaan lauantaita, pääsee melkein viikoksi vaihtamaan maisemaa, vaikka eipä se oikeesti mitään auta. Ku on asioita käsiteltävänä ni ei ne sieltä päästä mihinkään katoa.

Sit toi yks idioottinaapuri on vielä vaihtanut yöllä popitettavia biisejään ihan samoiksi, mitä se mun kuollut ystävä aina kuunteli. Ennen heräilyt ei oo haitanneet, kun oon nukahtanut heti uudestaan. Nyt aina tulee vaan mieleen ihan liikaa muistoja siitäkin, ihankuin tässä ei ois tarpeeksi kestämistä muutenkin.

Kyllä mä täältä vielä nousen. Mutten luultavasti ihan heti.

Mut jos et sä näe

kaukoputken läpi tulevaisuuteen

on turha pelätä sadepisaroita

kätke ne sydämees

ne on kaikki mitä jää.
Joosua- Kaikki mitä jää