531: Elämäsi onnellisuus riippuu ajatustesi laadusta

Mulla on aika paljon kaikkea hyvää mun elämässä, en vaan aina huomaa sitä. Nyt oon jostain syystä ollut niin herkillä, että on tullut huomattua kaikki pienetkin jutut, koska itken ihan kaikesta.

Viime viikolla itkun aiheutti mm. porukoilta tullut synttärikortti, siis ihan tavallinen kortti, jonka tiedän lojuneen niiden kaapissa ikuisuuden. Itkin sen takia silti valehtelematta ainakin tunnin, kun tajusin, että ne ihan oikeasti välittää musta.

Lapsuudenystävän kanssa jutellessa itketti myös. Ei kaikilla ole ystävää, joka on ollut mukana elämässä aina, jonka kanssa on kokenut niin paljon ylä- ja alamäkiä, jonka kanssa voi yhdessä muistella vanhoja hyviä aikoja ja jonka seurassa uskaltaa luottaa siihen, että me ollaan ystäviä aina. Me voidaan joskus olla vuosikin pitämättä mitään yhteyttä, mutta kun pidemman ajan jälkeen taas nähdään, tuntuu aina siltä, kuin ei olisi koskaan erossa ollutkaan.

Mulla on kavereita, koirat (jotka söpöilee tuossa nytkin niin että itkettää), harrastuksia niiden kanssa (tosiaan lyltsin ekat treenit alkaa tällä viikolla!), mahdollisuus käydä tutulla salilla purkamassa stressiä koska tahansa, rahassa en kieri mutta kyllä näillä nykyisilläkin tuloilla pärjää. On koulu, vaikka onkin vain pari päivää 1-2kk välein, onpahan kuitenkin, ja mukava porukka siellä. Hoitotamma, onhan se vanha, vaivainen, eikä mikään rakennekukkanenkaan, mutta luonteeltaan kultaa. Auto, jolla pääsee kulkemaan paikasta A paikkaan B, ja jonne saa sullottua koirien lisäksi paljon turhaa tavaraa, eli mun tarpeisiin ihan riittävä.

Lisäksi ihan lupaavat (yritys)suunnitelmat tulevaisuuteen, vaikka sitä haluaisikin tehdä nyt ja heti, toivottavasti odottaminen palkitaan tässäkin asiassa. Välillä iskee epäilys siitä, onko suunnitelmilla mitään mahdollisuutta toteutua, monet kun tuntuvat olevan sitä mieltä, ettei niistä mitään tule. Ei tulekaan, jos jään kuuntelemaan muita enkä edes yritä. Kuuntelen mieluummin niitä harvoja, jotka jaksavat kannustaa jatkamaan.

Kesäkin on tulossa, pahimmat kevään kurakelit tulivat ja menivät, lähes joka päivä saa nauttia auringon lämmöstä ja pyöriä kameran ja koirien kanssa ulkona. Pian pääsee jo uimaankin, koirat kävivät jo vähän aikaa sitten heittämässä talviturkkinsa järveen.

Aina on olemassa myös mahdollisuus itsensä muuttamiseen. Ei se, että mun mielenterveys rajoittaa mua tällä hetkellä jonkin verran tarkoita sitä, että asia tulee aina olemaan niin. Tulen luultavasti aina olemaan herkkä, eikä epävakauskaan välttämättä katoa mihinkään, mutta niidenkin kanssa oppii elämään, eikä ne aina ole mitenkään huonoja asioita. Oikeestaan ilman epävakaata mun elämä ois aika helvetin tylsää.

Eikä saa unohtaa musiikkia, kirjoittamista, piirtämistä, suklaata, sipsejä ja jätskiä♥