658.

En ymmärrä miks ihan kaiken pitää mennä pieleen. Se et koira kipeyty melkein heti ku kelit ois vihdoin sallinu canicrossin joka on yks ainoista asioista jotka auttaa tähän oloon. Ei sitä voi laittaa vetämään viel ainakaan pariin viikkoon, ei välttämättä ens kuussa ollenkaan. Mun tuurilla sen jälkeen on sit jo sen verran jäätikköistä ettei sen takia voi ja tän vuoden treenit meni sit siinä. Se et alotin samaisen koiran kanssa yhen nettivalmennuksen joka alko tottakai samana vitun päivänä kun se kipeyty. Tänään käytiin ekaa kertaa treenaamassa sen takia ku piti ottaa pari videota sinne kurssille, mut arvatkaa vaan alkoks kunnon kaatosade just ku olin päässy kuvauspaikalle ja saanu kaiken valmiiks, ja sen lisäks toi koira onnistu rehaamaan itteensä taas vähän kipeemmäks. Jäi harvinaisen paska fiilis siitäki treenistä sitten. Itkien sit raahauduin kotiin. Mietin saiskohan sen treenipaikan myytyy tai annettuu jollekki joka jaksas ja pystyis treenaa.

Ihmisiiki on pitäny nähä muutaman päivänä mut kaikki on perunu. No oon sen takia sentää käyny suihkussa pari kertaa, mut samalla sit tuhlannu vikatki puhtaat vaatteet. Pitäs pestä pyykkiä mut en jaksa. Enkä haluu kuunnella mun melupyykkikonetta, etenkään ku aina kuvittelen et se hajoo kesken kaiken ja valuttaa vedet lattialle tai syttyy palamaan ja kauhee stressi siitä koko sen ajan ku se käy. Onneks on pikaohjelma mut seki on liian hidas mulle. Ei käsinkää jaksas pestä vai mökillä siihen tottuki. Toisaalt mitä mä puhtailla vaatteilla yksinäni ees teen.

Varmaan siirryn kirjottaan enemmän salasen blogin puolelle. Tulee huono omatunto siitä et huolestutan muita näillä teksteillä, ni parempi kirjottaa paikkaan mistä kukaan ei niitä lue. Enköhän jotain tännekki blogiin keksi mut ei tarvii ihmetellä jos kirjotan harvemmin.

Ainii, jotain hyvääki. Kela makso mulle vihdoin mun pitkän karenssin aikaset työmarkkinatuet. Ei tarviikkaan ottaa mitään pikavippejä ainakaan ihan heti. Mut en mä yksin haluu uskalla mihinkään reissuun lähteä vaik nyt oiski siihen varaa. Äh. Mut onpahan tarpeeks rahaa siihen asti et kuolee pois, ei tarvii siitä murehtii.

657.

Viinaa ja pillereitä pitkästä aikaa. Vähän ollu ikävä tätä. Juon tasan siihen asti et sammun ku pillerit loppu jo, toivottavast ne alkas vaikuttaa pian. Ikävä kyllä tiedän et näillä ei pääse hengestään kovin helposti, mut jos ois ees hetki ilman ahdistusta ja toivottavasti pitkät unet ni se riittää toistaseks. Ei kiinnosta tää elämä eikä haittais yhtään vaik kuolisinki. Harmi ku on noi koirat. Tosin lyltsille on todennäkösesti uus leikkikaveri vihdoin tiedossa (se ei oo varmaan pariin kuukauteen saanu leikkiseuraa raukka) ja vähän vaikuttaa siltä et se vois olla sen uus koti samalla. Pitäkää peukkuja, lyltsi ansaitsis vihdoin kaverin joka pysyis sen elämässä.

Nää kaikki mun vanhat pahat tavat tuntuu jotenki niin turvallisilta. Ku ei oo enää mitään muuta mistä vois hakea turvaa. Vaik tiedän et nää on kaikkea muuta kun sitä. Mut niin tuttua ja rauhottavaa. Jos mä rikon itteni ni mitä väliä sillä on, kuolen kuitenki pian. Jos mun kroppa ei kestä mun sekoiluita ni ei haittaa yhtään. Oon tänäänki vaan itkeny koko päivän mut rauhotuin heti ku löysin noi lääkkeet ja annoin itelleni luvan ottaa ne.

Tiettekö, keksin muuten just yhen positiivisen asian täst kaupungista. Täällä on useampi apteekki. Mä saisin tappavan määrän lääkkeitä yhdellä reissulla. Pikkupaikassa se ei ikinä onnistuis. Sit pitää vielä muistaa miten ne pitää ottaa ettei oksenna kaikkea ulos tmv, mut onneks oon suunnitellu kaiken jo vuosia sitten enkä oo unohtanu. Vaik se junan alle hyppääminen ois kyl halvempi ja riskittömämpi. Mut lääkkeitten kans ei tarttis lähtee pos kotoa eikä tarttis pelätäet joku näkee.

Nyt ei kykene kirjottaan enempää.

656.

Tänään mä en nouse sängystä muuta ku kusettaan koirat. Tuli sellanen fiilis heti aamulla ku heräsin. Harvinaisen paska yö takana, kivat painajaiset siitä miten kaikki hylkäs. Lopulta en sit uskaltanu nukkuu enää enempää, mut hei kerranki olin aamulla aikasin hereillä.

En tiiä koska kaikki muuttu taas tälläseks. Mä vaan tapan aikaa siihen asti et voin tappaa itteni. En ees yritä tehdä mitään ku ei mikään muutu kuitenkaan. Mitä enemmän mä haluun jotain sitä varmemmin kaikki menee päin helvettiä. Kaikille paljon parempi et vaan eristäydyn ja kuolen pois. Oisin tehny sen jo jos toi vitun koira ei ois päättäny tulla noin kipeeks. Onneks voi ottaa lainaa mil hoidattaa sen kuntoon ku en oo täällä sit enää ku niitä aletaan periin takas. Mietin et vois tehä ees yhen kunnon reissun viel tänä vuonna ja niillä samoilla lainarahoilla vuokraa jonkun mökin jostain. Tarttis aina nukkuu autossa, ei siel enää näillä keleillä ees pystyis. Sit vois hommaa jotain millä sais pään sekasin, tai jos ei sekasin ni ainaki ajan kulumaan nopeempaa.

Vihaan tätä elämää mut viel enemmän vihaan itteeni. Tekis mieli viiltää, eikä vaan kerran. En mä sitäkään enää iteltäni kiellä, ei niitä jälkiä tarvii kauaa enää piilotella. Mut oon siihenki liian nössö nykyään, en vaan uskalla viiltää niin syvälle ku ennen. Mikä vittu siinäki on ongelmana taas. No ehkä se rupee sujumaan ku treenaa tarpeeks. En mä sillonkaan uskaltanu syvälle ku ekan kerran alotin.

655.

Viime yönä nukahdin joskus kolmen jälkeen. Kuudelta heräsin ahdistukseen ja älyttömän huonoon oloon. Lopulta sit taas vaiheeksi löysin itteni peiton alta tärisemästä. En tiiä mistä se tuli, oon nukkunu täällä ihan ok aina kun selkä on sen sallinu. No sain sen jälkeen uudestaan nukahettuu mut aamun kattelinki sit painajaisia.

Tää päivä oli suht ok. Mut tadaa, se ei riitä et mulla on selkä paskana vaan koirallaki on. En haluis kattoo sitä noin kipeenä mut en pysty tällee keskellä yötä taikomaan sille kipulääkkeitä mistään. Enkä tajuu mistä vitusta se on voinu kipeytyä kun ei se oo tehny mitään normaalista poikkeevaa. Illalla se ei vaan hypänny saunan lauteille ite niinku se yleensä tekee (ilman sitä on mahdotonta livistää saunaan, joku tykkää lämpimästä), vaikka se oli just muutama minuutti aikasemmin liikkunu ihan hyvin ja normaalisti pienen rennon lenkin. Nyt se ei hyppää enää ees sänkyyn ja on tollanen passiivinen muutenkin. Joo se paranee tosta ja todennäkösesti ilman lekuria ku mulla on kipulääkeresepti sille jossain ja tien miten toi hoidetaan, tuttu vaiva sille mut silti. Ja miten mä voin ikinä kuvitella et voisin hieroo koirii työkseni ku en osaa pitää ees omia kunnossa..?

Koska tää paska loppuu. Pakko hoitaa toi kuntoon ennen ku voin kuolla vittu. En mä sitä kipeenä voi muitten hoidettavaks jättää.

Ja niin, tosi yllättävää et tuun valvoon tän yön. Ku huomenna pitäs taas ajaa pidempi matka heti aamulla ja mähän en niitä osaa tehä ku valvoneena ja väsyneenä, aina on joku juttu miksei saa nukuttuu. Niinku en vihais ajamista ihan tarpeeks muutenki.

654.

Mä en kestä enää. En jaksa enkä ees haluu jaksaa. Oon nyt jumissa porukoilla tän helvetin selän takia, lyhyenki istumisen jälkeen alkaa sattua ni kolmen tunnin ajomatka ei just nyt oikeen houkuta. Ihan viimeistään maanantaina pakko mennä kotiin et ehtii hakemaan paketin, vittuuko piti sekin mennä sit tilaamaan niin et nyt tulee kauhee kiire hakea se. Mut tulipahan nettishoppailtua koirakamaa ja tällä kertaa en ostanu mitään ylimäärästä, jee. Tai en kyl enää muista mitä tilasin et saattaa sieltä jotain ylläreitä löytyä. Onneks koirat ei valita.

Täällä ollessa ei saa kuolla. Mut kotona saa sit ku joskus pääsisin sinne asti. Alkaa riittää tää paska. Aamusin saa herätä järkkyyn ahistukseen ja joka aamu eka ajatus on se et haluu kuolla. Sit pitää jotenki saada ittensä pakotettua sängystä ylös ja lenkittään piskit. Sit voi taas koomaa ahistuksen kanssa sängyssä siihen asti et pitää lenkittää piskit uudelleen et pääsee taas takasin sänkyyn koomaamaan. On ihan huikeeta tää mun elämä. Sais loppua jo.

653.

Tuntui vähän haikeelta lukita mökin ja piharakennusten ovia viimeistä kertaa. Mut pakko se on myöntää et kesä alkaa olemaan ohi. Koko kesän vieressä asuneet kurjetkin lähti tänään pois. Viime yön makasin ikkunan vieressä tuijottamassa tähtiä ja itkemässä, näin pitkästä aikaa tähdenlennonkin. Hetken myös erehdyin kuvittelemaan etten sittenkään haluais kuolla, mutta sen typerän ajatuksen pyyhin aika nopeesti mielestä pois. Ei mulla oo mitään mahista selvitä talvesta ku oon jo nyt näin paskassa kunnossa.

Harmittaa et mun vika kesä oli niin paska. Oli kiva et sai olla mökillä melkein koko kesän, mut se ei ollu kiva ettei hellepaskojen takia jaksanu tehä mitään. Vaeltaanki oisin halunnu kunnolla, mut ku oon niin nössö etten uskalla nukkuu vieraassa paikassa teltassa yksin eikä saanu seuraa ni ei sit tullu reissattuukaan paljoo. Muutama yö autossa tais olla koko kesän retkeilyt, jee. En tie oisko uskaltanu lähtee viel johonki jos ei ois ollu nii helvetin kuuma. Tuskin. Vieraas paikassa yksin ajaminen on melkein yhtä kamalaa ku yksin teltassa nukkuminen. Etenki tol nykysellä autolla joka on viel epäluotettavampi ku vanha romu oli. Vituttaa et menin talvella tuhlaan rahaa kunnon rinkkaan ku sen ainoo käyttö on ollu kuskaa tavaroita autoon ja autosta pois just mökillä ja porukoilla käydessä. Hyvin käytettyä rahaa, niinku se vanha halpis ei ois kyenny tohon myös. Mut joku saa siitä viel hyvän rinkan, pitäski pistää myyntiin.

Äh, oli paljon muutaki kirjotettavaa mut unohdin ne jo.

652.

Vihaan tätä vitun elämää. Ensin oli alaselkä kipee, sit kun se vihdoin alkoi olla paremmassa kunnossa ni koko viikonlopun saiki tapella yläselän kanssa. Sen lisäks mulla on ollu nyt muutaman päivän imusolmukkeet toiselta puolelta kaulaa kivan turvoksissa ja kauhee stressi siitä mikä ne nyt on turvottanu. Mut lääkäriin en mee. En pysty. Ja sit ku ei tiedä paljonks nyt uskaltaa liikkuu, ni arvatkaa oonko päässy mettään ollenkaan ja kuinka paljon se viel pahentaa oloa tän kaiken muun paskan lisäksi. Valvoin koko viime yönki vaan itkemässä, aamulla ja päivällä sai sentään vähän nukuttuu et tuli sit viimisetki unirytmin jämät kustua ihan huolella mut ei kai sillä mitään väliä oo.

Ja ärsyttää, lyltsi on porukoilla hoidossa ja piti sen ollessa siellä käydä ton aktiivisemman ja sosiaalisemman tyypin kanssa moikkailemassa sen kavereita. Mut ehei, se ei oo päässy leikkimään yhdenkään toisen koiran kanssa kertaakaan tässä kuussa ja se kyllä näkyy siitä. Mut mä en jaksa nähdä ketään. Ni se joutuu sit vaan kärsimään siitä et sen omistaja on tällänen paska.

Joko saa kuolla. En jaksa tätä enää.

651.

Harvinaisen paska päivä. Kamala ahdistus aamusta asti eikä oo vieläkään helpottanu yhtään. Haluis vaan kuolla pois nyt heti jos tää on tällästä jatkossakin. Pystyin sentään kaupassa käymään mut unohin melkein kaiken mitä piti ostaa. Ylihuomenna seuraavan kerran ja sekin ajatus ahdistaa jo nyt.

Oon melkein joka päivä ollu kolmisen tuntia metsässä kävelemässä ja joskus ihan vaan istuskellut siellä. Mä en tiedä onko se liikunta, luonto, koneella istumisen väheneminen vai mikä, mut yllättävän paljon se vaikuttaa vointiin. Tai ehkä se on se, et kävellessä toi hemmetin selkä ei satu koko aikaa. Metässä ollessa on melkein aina ihan hyvä olla, kotona aika kamalaa edelleen mut veikkaan että mm noi nukkumiset on aika pitkälti kunnon lenkkien ansiota. Tänään en nimittäin käynyt metässä, pakko levätä välillä sanoo jalat, eikä tunnu yhtään siltä että ois mitään mahista nukkua. Tai löysin itseasiassa tänään muutaman vanhan mirtazapiinin, niissä on vaan päiväys 2015 ni mahtaakohan olla yhtään tehoa jäljellä. Toivottavasti ois.

Onneks en oo talvella enää täällä, sillon noi mettässä istuskelut ei enää onnistuis. Eikä mulla oo mitään muutakaan mikä auttais tähän oloon ees hetken.

Paastosta ei oo tullu mitään, mun kroppa ei tosiaankaan enää kestä sitä. Tai sit mun itsekuri on kadonnut enkä vaan osaa yrittää tarpeeksi enää. Etenki tänään kaikki syömiset kusi kun ei ollu muutakaan tekemistä ku syödä. Mut huomenna mennään taas niin vähällä ku mahollista.

650.

Oon oppinu nukkumaan. Jotenkin. Ei ole mikään ihanne kyetä nukahtamaan vasta kolmen aikaan yöllä, mutta on se tyhjää parempi. Tää yksin nukkuminen pelottaa vieläki sen verran et aikasemmin ei vaan nukahda. Aamuisin voi onneksi nukkua pitkään, tosin syystä X herään nykyään joka aamu järkyttävään ahdistukseen ennen herätyskellon soittoa. Mut joka tapauksessa tää on parempi kuin se ettei pystynyt nukkumaan ollenkaan tai vaan tunnin-pari.

Selkä vammailee edelleen, mut on se vähän parempi. Tai ainakin oli tähän päivään asti, saa nähdä aamulla mitä se tykkäs siitä että vedin kipulääkkeitä naamaan ja kylmägeeliä selkään ja painuin aloittamaan tämän syksyn canicrosskauden. Vielä ei ainakaan tunnu kovin pahalta. Siellä koiran kanssa juostessa unohtui kaikki ahdistuskin hetkeksi. Lyhytaikainen ilo sekin, ahdistus palasi heti kun avasin kotioven, mutta sainpahan olla tunnin ilman.

Jotain tollasia yksittäisiä lyhyitä hyviä hetkiä löytää jos niitä tarpeeks etsii. Harvemmin vaan voimat riittää siihen, enkä usko että nää mihin pystyn riittää pitämään elämässä kii. Mut ei se oikeestaan edes haittaa enää. Oon jo hyväksyny sen ajatuksen et kuolen. Tai se tuntuu jopa aika hyvältä, oikeelta.