Viinaa ja pillereitä pitkästä aikaa. Vähän ollu ikävä tätä. Juon tasan siihen asti et sammun ku pillerit loppu jo, toivottavast ne alkas vaikuttaa pian. Ikävä kyllä tiedän et näillä ei pääse hengestään kovin helposti, mut jos ois ees hetki ilman ahdistusta ja toivottavasti pitkät unet ni se riittää toistaseks. Ei kiinnosta tää elämä eikä haittais yhtään vaik kuolisinki. Harmi ku on noi koirat. Tosin lyltsille on todennäkösesti uus leikkikaveri vihdoin tiedossa (se ei oo varmaan pariin kuukauteen saanu leikkiseuraa raukka) ja vähän vaikuttaa siltä et se vois olla sen uus koti samalla. Pitäkää peukkuja, lyltsi ansaitsis vihdoin kaverin joka pysyis sen elämässä.
Nää kaikki mun vanhat pahat tavat tuntuu jotenki niin turvallisilta. Ku ei oo enää mitään muuta mistä vois hakea turvaa. Vaik tiedän et nää on kaikkea muuta kun sitä. Mut niin tuttua ja rauhottavaa. Jos mä rikon itteni ni mitä väliä sillä on, kuolen kuitenki pian. Jos mun kroppa ei kestä mun sekoiluita ni ei haittaa yhtään. Oon tänäänki vaan itkeny koko päivän mut rauhotuin heti ku löysin noi lääkkeet ja annoin itelleni luvan ottaa ne.
Tiettekö, keksin muuten just yhen positiivisen asian täst kaupungista. Täällä on useampi apteekki. Mä saisin tappavan määrän lääkkeitä yhdellä reissulla. Pikkupaikassa se ei ikinä onnistuis. Sit pitää vielä muistaa miten ne pitää ottaa ettei oksenna kaikkea ulos tmv, mut onneks oon suunnitellu kaiken jo vuosia sitten enkä oo unohtanu. Vaik se junan alle hyppääminen ois kyl halvempi ja riskittömämpi. Mut lääkkeitten kans ei tarttis lähtee pos kotoa eikä tarttis pelätäet joku näkee.
Nyt ei kykene kirjottaan enempää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti