Haluaisin niin kovin vetää lääkkeitä ja viinaa sekaisin. Harmi vaan mulla ei ole kumpaakaan, on vähän ikävä sitä aikaa kun molempia löytyi kotoa melkein aina ja sai pään sekaisin koska tahtoi. Niistä johtuneita päivistysreissuja ei kyllä ole ikävä, mutta turhia käyntejähän ne olikin aina jos en vetänyt mitään itsemurhatarkoituksessa. Kyllä mä rajani tiedän. Vaikka ei mua olisi tippaakaan haitannut jos olisikin käynyt vahinko ja lähtenyt henki pahan olon pakenemisen seurauksena. Ei mua haittaisi se nytkään, mutta ei täällä ole mitään hyödyllistä. Kossupullon pohjalla puoli senttiä, en jaksa vaivautua liikkumaan sen eteen, ei siitä saa mitään irti kuitenkaan.
Alkoholinkäyttö on ehkä vähän holtitonta ja liiallista nykyään, mutta ei mulla ole mitään syytä olla juomatta. Ja oon mä nyt kuitenkin vähintään pari päivää viikosta ilman mitään alkoholipitoista eikä se ole mikään ongelma. En mä koukussa ole, se vaan auttaa hetkeksi. Ja pahentaa seuraavan päivän mutta kestän sen jos sen ansiosta edes hetken on parempi.
Jalat on mustelmilla, mutta silti terä on houkuttanut jo useampana päivänä. Mut mulla ei oo laastaria eikä teippiä millä paikata itteeni sen jälkeen ni oon yrittäny hillitä ja ainakin toistaseks onnistunu siinä. Pitäs muistaa ostaa jotain jos joku päivä selviäis lähikauppaa pidemmälle.
Itkettää taas vaihteeks. En tiedä miks. Oon melkein koko päivän vaan maannu sängyssä sikiöasennossa itkemässä sitä miten en jaksa. Ei oo jaksanu edes ajatella mitään muuta, hokenu vaan sitä yhtä ja samaa lausetta. Kävin sentään koirien kanssa parin tunnin metsälenkin mut ei sekään auttanu mitään. No, ainaki koirilla oli kivaa. Haluis pystyä nauttimaan niitten ilosta vielä kun voi, mutten jaksa sitäkään. Lähinnä alkaa itkettää lisää aina kun tajuntaan iskee se, etten tiedä kauanko ne enää on mulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti