213

Me tehdään paljon kaikkea yhdessä kämppiksen kanssa. Se puhuu, kertoo pitkiä juttuja, mä kuuntelen mutta sitten en kuitenkaan. Jos se kysyisi joskus, mistä se viimeksi kertoi, en osaisi vastata. Joskus kommentoin sen juttuja, niitä jotka kuulen edes osittain. Omia asioitani en enää kerro. Olen paikalla mutten läsnä. Sitä se on ollut viimeiset päivät.

Suutuin äskön kämppikselle siitä, että se on koko päivän ollut lähdössä kesätyöpaikalleen palauttamaan avaimia, muttei suostunut lähtemään kun käskin. Ja mulla olisi ollut kiire oksentamaan, mä en vaan voi pitää tätä kaikkea ruokamäärää mun sisällä. Hah, ihankuin olisin muka edes pystynyt oksentamaan, enhän ole ennenkään pystynyt. Tää on vaan niin sietämätöntä, että on pakko tehdä jotain. Kämppis luulee, että oon vain menossa nukkumaan ja yritän siksi ajaa sitä pois kotoa ees hetkeksi. En sais suuttua sille näin pienestä, tää on kuitenkin senkin koti ja sillä on oikeus olla täällä, vaikka mä olisin kuinka pahalla tuulella. En vaan jaksa kuunnella sen kyselyitä siitä, miksi oon omassa huoneessani ovi kiinni koko ajan, ja on tosi rasittavaa esittää jatkuvasti iloista.
Pilaan vielä jokus meidän välit lopullisesti tän syömispaskan takia, mutten silti halua lopettakaan. Tai pitkästä aikaa ehkä vähän haluan, mutta en vielä.

En mä oikeesti jaksa enää yksin. Oon tosissani miettinyt sitä vanhemmille kertomista, mutta en mä osaa. Saisin kuitenkin vain läjän kysymyksiä joihin en pystyisi vastaamaan ja aiheuttaisin taas yhden riidan lisää. Mutta toisaalta haluisin että ne tietäis tästä edes vähän. Mutta en mä pysty kertomaan niille yhtään mitään, pelkään liikaa. Etenkin äidillä on tarpeeksi rankkaa muutenkin, nytkin, vaikka se on lomalla. En halua, että se joutuu olemaan vielä mustakin huolissaan.

Huomenna illalla salaseen tulee varmaan uutta, tuskin jaksan käydä erikseen täällä siitä mainitsemassa. Tulossa on käynti sossutädin luona (ai että vihaan käydä siellä), kesäryhmää ja koiran katsomisreissua, jos vaan jaksan lähteä sinne. Ainakin on tekemistä koko päivälle, ei jää aikaa miettiä syömisiä, ja se tarkoittaa paastoa, vaikka tiedänkin sen olevan typerää.

Viiltelylaskuri on täällä taas, vaikka varmaan saankin nollata sen päivittäin. Ainakin yritän lopettaa.