230

Kiitos taas kaikki ihanat kommenteista, en taaskaan jaksa vatata niihin erikseen.

"Kaveri" mietti keskiviikkona koulussa ääneen onkohan hän narsisti. Ja mitä teen minä?
Sitä me ollaan kämppiksen kanssa mietitty koko kesä ja tultiin siihen tulokseen että olet.
No et oo, älä nyt hulluja puhu!

Enkä mä enää edes tiedä mitä mieltä olen siitä. Mä annan sen taas saada kaiken vallan, huomaan tekeväni kaiken kuten se tahtoo, vaikka me just kämppiksen kanssa puhuttiin, ettei totella sitä enää. Enkä mä edes enää tiedä, pidänkö sitä narsistina vaiko en. Sen verran näen sen läpi, että vaikka se esittääkin kovista, se on tosi epävarma itsestään. Se ei uskalla olla yksin. Ja koska kolmen porukka ei toimi paritöissä, se on jo vuoden verran yrittänyt savustaa kämppistä pois meidän porukasta. Enkä mä tajua, miksi se haluaa olla just mun kanssa eikä kämppiksen. Oonko mä helpompi uhri sille vai viihtyykö se vaan mun seurassa paremmin? Vai eikö se näe meissä mitään eroa ja on vain valinnut toisen meistä "kaverikseen"?

Stressaa yksi asia, josta en voi (tai voin, mutten uskalla) kirjoittaa tähän blogiin, mutten jaksa kirjoittaa siitä salaiseenkaan. Enkä oikeastaan osaa miettiä mitään muuta kuin sitä, ja sen takia oon vielä hereillä, kun en haluais taas turvautua diapamiin.

Reilun viikon päästä on ekat tokokisat koiran kanssa (just kun kirjoitin, että oon kyllästynyt tokoiluun :D), epäviralliset mutta kuitenkin. Ja tuo koira on ihan kesken vielä. Lähinnä menen sinne siksi, kun haluan tietää, kuinka paljon mua jännittää siellä. Teenkö samalla tavalla kuin joskus ratsastuskisoissa, unohdan koko suorituksen ajaksi muun ympäristön, samoin kuin koiranäyttelyissä, eli tärisen siellä mutta pystyn kuitenkin toimimaan normaalisti vai hukkaanko viimeisetkin toimintakyvyn rippeet oman vuoron aikana. Ja onhan se ihan kiva nähdä, miten tuo koira reagoi mun jännitykseen. Joidenkin mielestä oon todella nolo, kun kehtaan mennä sinne näin keskeneräisen koiran kanssa, mutta ei se oikeastaan haittaa mua. Ajatelkoot mitä lystäävät, me mennään sinne vaan kokeilemaan mitä kisamaisessa tilanteessa kumpaisellekin tapahtuu ja mikä tärkeintä pyrin siihen, että meillä molemmilla on hauskaa. Muulla ei ole mitään väliä. Oikeastaan ei silläkään ole väliä, onko mulla hauskaa vai ei, kunhan koira viihtyy. Jos ei paikanpäällä naurata, nauretaan meidän mokailuille sitten kotona.

Muistan eiliseltä terveystiedontunnilta tasan yhden asian. "Jos menetät X-määrän verta, se on varmasti henki pois." Kiitos opettaja, tämän olenkin aina halunnut tietää, en vain ole koskaan jaksanut selvittää asiaa. Tänään valutin verta viemäriin ja mietin, kuinka helppoa se oikeastaan olisi. Kyllä mä siihen pystyisin, mutta silloin pitäisi olla varma siitä, että saan olla pitkään yksin. Kuten nyt viikonloppuna. Mutta enhän mä vois sitä kämpillä tehdä enkä porukoillakaan, onneksi on niitä muitakin paikkoja.
Miten nää ajatukset taas päätyikin tähän... Kun ei mua edes tällä hetkellä ahdista, ei mulla oo mitenkään erityisen huono olokaan tai mitään. No jaa, en mä kuitenkaan ole nytkään tekemässä itelleni mitään, painun tästä käyttämään koiran ulkona ja yrittämään uudelleen sitä nukkumista.