215

Koulu alkoi eilen. Samaan aikaan kivaa ja kamalaa. Tavallaan se piristää, on jotain tekemistä päivisin, mutta toisaalta taas en millään jaksaisi sitä. Aloitettiin heti tänään ryhmätyö, toki arvottiin ryhmät ja saan kunnian olla kahden päällepläsmärin kanssa samassa ryhmässä = en tee mitään muuta kuin stressaan ja saan paskan numeron. Tosi kivaa hei, mutta onneksi saan skipattua osan niistä tunneista. Hyvä aloittaa taas heti poissaolojen keräily, etenkin kun opettajat taas vaihteeksi sanoivat, että tänä vuonna ollaan tarkempia poissaoloista (ne sanoo sen joka vuosi, mutta uusi luokanvalvoja, joten nyt se saattaa jopa pitää paikkansa).
"Turha jännittäminen menee ajan kanssa ohi." Niin, niinhän te kaikki sanotte. Mä olen odotellut sitä viimiset kymmenen vuotta, ja jännitän kaikkia tilanteita vähänkin vieraampien luokkalaisten kanssa edelleen. Ei se mene ohi. Oikeastaan se on tainnut vain pahentua.

Näin se on oikeastaan mennyt niin masennuksen, syömisvammailun kuin pelkojenkin kanssa.
Kaikki alkoi pienestä, nyt mun elämässä ei ole mitään muuta.

Kumpa voisi vaan lomailla aina. Se ois niin paljon helpompaa, vaikka välillä tylsää onkin. Vika vuosi kaksoistutkinnon parissa --> kaikki jaksot täynnä lukion aineita, joiden poissaoloista ilman kunnon syytä ollaan tosi tarkkoja, eikä hyvän syynkään kanssa voi kaikkia tunteja skipata.


Salaisessa uutta!