Noin mä kirjoitin eilen... Nyt se taas tuntuu mahdottomalta. Tää vuosi tulee olemaan täynnä ryhmätöitä, ja meillä melkein aina arvotaan ryhmät. Olin koko viimeviikonkin koulussa joka päivä tosi jännittynyt ihan vaan siksi, kun mietin noita tulevia ryhmätöitä. Mä en nuku osittain sen takia, kun mietin vaan niitä. Silloin harvoin kun nukun, näen melkein aina painajaisia siitä, mikä kaikki voi mennä pieleen ryhmätöiden aikana. Amiksen puolen tunneilla ootan jatkuvasti, koska opettaja sanoo ne sanat: seuraavaksi tehdään ryhmätyö.
Hain sittenkin jo nyt sinne koirahierojakouluun. Saa nähdä miten käy, aika täynnähän se koulutus jo oli, joten en tiedä mahdunko sinne mukaan, eikä mun hakemuskaan tainnut olla mitään huippuluokkaa. Rahat siihen pitäisi repäistä tyhjästä, aloitusmaksu mulla on kasassa mutta se loppuosa... Noh, stressataan siitä jos nyt edes pääsen sinne.
En vaan tiedä, mitä teen tuon nykyisen koulun kanssa. Koirahierojakoulu on vaan satunnaisesti viikonloppuisin, eli pystyisin kyllä käymään molempia samaankin aikaan. Mutta kun en halua. Mä en oikeasti haluaisi mennä nykyiseen kouluun enää koskaan, ahdistaa ajatuskin siitä. Vaikkei sitä oliskaan montaa jaksoa jäljellä. Tän jakson loppupuolella ois ekat näytöt, tiedän jo valmiiksi etten ole ainakaan vielä valmis niihin. Mutta jos lopetan ton koulun nyt, niin loppuu myös opintotuki, viikonloppuopiskeluhan ei kelalle riitä. Enkä mä todellakaan jaksa mitään töitä nyt, kun en jaksais tuota nykyistä kouluakaan.
Oikeestaan en jaksais yhtään mitään. Koirakaan ei oo pääsyt viikonlopun aikana kertaakaan kunnon lenkille, vaikka yleensä hoidan sen vaikken jaksaisikaan. Tänään on pakko viedä se vaikka pyöräilemään, vaikka tuntuukin siltä etten pysty. Pakko pystyä.
Ja mua pelottaa, kun kämppis muuttaa ehkä keväällä pois. Jos nää viikonloputkin on näin vaikeita, niin mitäs sitten kun pitäis asua yksin...?
Hei kuule nyt puhu sille kämppikselle! Tai kirjota sille kirje!
VastaaPoistaEn mä uskalla.. Jos ei se ymmärräkkään.
Poista