Ahdistaa. Tänään pitäisi vielä palauttaa yksi koulutyö, jota en ole jaksanut edes aloittaa. Kaiken lisäksi opettaja odottaa multa keskivertoa parempaa työtä, kun olen sen mukaan suoriutunut tähän asti kaikesta äärettömän hyvin. Ehkä tähän asti joo, mutta eilen taisin napata ensimmäisen hylätyn kokeesta, ja tuota tehtävää en todellakaan jaksa tehdä kunnolla.

Huomenna pitäis mennä saattamaan kaveri sille psykologille, jonka luona itsekin kävin. Ei mun olis pakko mennä sinne sisälle, mutta jotenkin mä haluan nähdä sen. Tuskin se ees mua muistaa, eikä mulla oo mitään tarvetta puhua sen kanssa, haluan vaan jostain syystä näyttää sille, että pärjään mä ilman sitäkin. Taidan olla edelleen sille vihainen (miksi ihmeessä en oo kääntänyt sitä vihaa vieläkään itseeni?), mutta ei kai siinä, mä käyn siellä sisällä ja katotaan millanen fiilis on sen jälkeen.

450 päivää viiltämättä, 50 päivää seuraavaan tavoitteeseen. Edelleen saan muutamia kertoja viikossa taistella viiltämisen halua vastaan ja pelkään, ettei tää muutu enää tästä helpommaksi. Tuntuu vaan taas siltä, että joskus vähänkin tätä huonompana päivänä voi käydä hassusti ja päivät nollaantua.

Perjantaille varattu aika toimintaterapeutille, kun en kerran pysty puhumaan niin kokeillaan sitä. Viis käyntiä sen luona ja katotaan sitten, jatkanko vai enkö jatka. Jos ei siitä oo mitään apua, joudun ilmeisesti pärjäämään yksin. Oma vikani, mitäs en puhu. En tajua miten teen siitä niin vaikeaa.

Lopetin muuten mirtazapiinin. Ei se auttanut enää nukahtamaan, joten pidän nyt ainakin parin viikon tauon ja kokeilen sit aloittaa uudestaan. Jos ei toimi, pakko pyytää jotain muuta lääkettä taas. Enkä muutenkaan tiedä, uskallanko enää syödä kahta masennuslääkettä samaan aikaan. Oon aina välillä sellasella hälläväliä-asenteella, mitä mulla ei oo ollut koskaan elämäni aikana esimerkiksi rahan suhteen. Käytin tossa parisataa kaikkeen turhaan, vaikka olis ollut oikeetakin käyttöä sille rahalle. Escitalopram saa nyt riittää, ainakin siihen asti, että nään lääkärin uudelleen joskus helmi-maaliskuun vaihteessa, kun en halua sitä aikaisemminkaan häiritä.