Huomenna sossuaika ja ylihuomenna se jutteluaika jonkun hoitsun kanssa. Pelottaa ja ahdistaa ja tekisi mieli perua ne molemmat. Keskiviikkona pitäisi soitella eläinlääkäriin. Ja mä haluaisin vaan nukkua.
Oikeesti oon kyllä selvinnyt yllättävän hyvin täällä. Viime yönäkin metsälenkki venahti melkein parituntiseksi, vaikkei siellä sumun takia nähnytkään mitään. Mut rakastan sitä hiljaisuutta mikä siellä on öisin. Ja sitä koirien riemua, kun pääsevät juoksemaan vapaana ja tönkimään myyrien ja hiirien koloja. Mulla on nykyään tavoitteena päästä kymppitonniin askeleissa joka päivä ja yleensä se käykin helposti. Joskus tulee jopa tuplat. Yksikin laiskottelupäivä ja heti sattuu selkään, ei tee koneella möllötys hyvää kropalle eikä mielelle niin yritän välttää tätä parhaani mukaan. Oon jaksanut temppuilla koirien kanssa, venytellä melkein joka päivä, oon selvinnyt kauppareissuista eikä naapuritkaan onneksi paljoa melua. Ihan siedettävää tää kaupunkielämäkin on, vaikka maalle kaipaankin.
Oon mä silti myös pysähtynyt katselemaan ohikulkeneita junia, miettinyt että mitä jos... Mutta no, ei ne junat minnekään katoa vaikka odottaisikin vielä hetken. Mä haluaisin mun elämän takaisin. Harrastukset, kaverit, lisää tekemistä. Sen energiamäärän mikä mulla joskus oli. En tiedä onko sinne mahdollista päästä, mutta eihän yrittäminen mitään maksa. Kai. Paitsi energiaa ja rohkeutta, niiden riittämisestä en tiedä.
En tiedä sitäkään mitä haluan elämältä. En enää. Olen hukannut itseni jonnekin, enkä tiedä minne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti