706.

Tiistaina lääkäri. Sillon saan tietää enemmän siitä miten tää nyt menee. Oli jo muutenkin ihan riittävän ahdistavaa odottaa mitä ne päättää, mut nyt pitää vielä selvitä jostain lääkäristäkin. Onneks se on sentään samassa paikassa, ni ei tarvii tällä kertaa miettiä löytääkö sinne. Sain jopa tekstarilla tarkat ohjeet mistä sen huoneen löytää, kiva et ne osaa tuolla huomioida tällee. Sata kertaa helpompi mennä sinne ku tietää mistä menee sisään ja mihin menee oottaan, vaik on sielläki porukkaa joilt voi kysyä.

Pitää jotenkin pärjää tän ahdistuksen ja stressin kanssa sinne asti. Onneks siihen ei kovin montaa päivää ole, mut sit kuitenkin ihan liikaa. Mitä jos en pysty puhumaan sille lääkärille? Ne on paljon pelottavampia ku hoitsut, ja yleensä myös jotenkin outoja. Tai aika harvassa ainakin on mun tapaamat normaalit lääkärit. Etenki psykan puolella. Ehkei kukaan tervejärkinen jaksais sitä.

Sossutäti lupas soittaa tällä viikolla siit kuntouttavasta, mut eipä kuulunu mitään siitäkään. Eli en vieläkään tiedä minne hittoon mut lykätään ja koska. Toivotaan et se olis unohtanu mun olemassaolon. Ne ain välillä unohtaa. Jotain hyvääkin siinä et mut on helppo unohtaa. Harmi vaan niin ei yleensä ikinä tapahdu sillon kun sitä toivois ite.

Oon ihan saatanan väsyny. Jatkuva huono olo tän ahistuksen takia. Ja varmaan sekin vaikuttaa et unohdan syödä ja tajuun sen aina vasta kun mahaan sattuu. Oon niin kyllästyny tohon valmisruokaroskaan, mut mun jääkaappi on karseessa kunnossa enkä saa sitä siivottuu, ni se aika paljon rajottaa. Ja sit sen näkeminen muistuttaa mua siitä mikä sotku siel on sisällä, ni koitan välttää koko keittiöö. Pakastin on onneks eteisessä ja mikro olkkarissa, ni joka päivä ei tarvii mennä keittiöön. Joo, ja sit mä sanon lääkäreitä oudoiksi vaik oon ite tällänen.

Voisko pikakelata vaik pari viikkoa eteenpäin. Tai nukkuu talviunet tai jotain. Viel kivempaa ois jos vois olla terve, mut se taitaa olla liikaa toivottu.