Ei mennyt ihan putkeen ei, vaikka mukavampi terkkari siellä olikin. Tää sai sitten luvan olla viimeinen kerta, kun yritin hakea apua. Käyn keskiviikkona sen toisen terkan luona näyttämässä iloista naamaa ja kertomassa, että en tiedä mikä angsti muhun maanantaina iski, ja että kaikki on oikeesti hyvin.

Onko sulle tapahtunut tai tapahtumassa jotain erikoista, mikä vaikeuttaa sun nukkumista?
-ei (oon muuttamassa kaverin kanssa samaan kämppään, enkä tiedä tuleeko siitä mitään. Mulle on tulossa koira, joka on pentueen lupaavin ja kehitän jatkuvasti päässäni ajatuksia siitä, kuinka kasvattaja odottaa siltä koiralta menestystä ja jos en osaakkaan kouluttaa sitä. Vanhemmillani on paskat välit ja jouduin juuri olemaan niiden luona viikon. En oo nähnyt yhtään kaveria yli viikkoon.)

Onko sulla itsetuhoisia ajatuksia?
-ei (ei tällä sekunnilla, mutta melkein joka päivä, välillä monia kertoja päivässä)

Tuntuuko susta siltä, että sulla voisi olla masennus?
-emmätie (ei vaan tunnu vaan tiedän että on)

Sulla olis tänään hyvää aikaa soittaa sille psykologille, annan sen numeron sulle
-joo (ensimmäinen ongelma: en uskalla soittaa. toinen ongelma: en uskaltaisi mennä paikalle)

Varaan sulle toiselle terkalle ajan, kun se on sun terkkari
-joo (en mä pysty kertomaan sille mitään, se viimeksikin vain pahensi mun oloa)

Mee huomenna *toisen terkkarin nimi* luo
-huominen on ihan täynnä (en halua)

No mitä sä sitten ehdotat?
-oisko sille ylihuomiseksi vapaita aikoja? (en edelleenkään halua mennä sen luo, ahdistaa ajatuskin)

Toi sun nukkuminen pitäis saada mahdollisimman nopeesti käsittelyyn, mutta laitan sulle sit keskiviikolle ajan
-joo (ihan kuin päivä tai pari vaikuttaisi mitään tässä about viiden vuoden jälkeen, enkä edelleenkään aio puhua sille mitään)

Itku kurkussa koulusta kotiin, rapussa se itku vyöryi sitten kunnolla päälle. Onneksi ei tullut naapureita vastaan, pääsin omaan huoneeseen lukittujen ovien taa ilman, että kukaan näki kuinka säälittävä paska olen. Se terkkarikin pitää mua varmaan ihan aikaansaamattomana, se muisti että puhuttiin tosta psykologista vuosi sitten eikä tykännyt kun sanoin, etten oo käynyt siellä. Eikä se tykännyt siitäkään, etten oo hoitanut tota vitun ongelmahammasta kuntoon. Ihankuin sekään ei enää välittäisi.

Mä olen ongelmieni kanssa yksin. Nyt ja aina, ja turha mun on sitä asiaa yrittää muuttaa, kun en siihen koskaan pysty.